Pandemiat ja eläintuotanto – Kuinka monta zoonoosia on tarpeeksi?

Elle Kalaniemi

Maailma on kouristellut koronapandemian kourissa jo kohta vuoden. Tämä ei kuitenkaan jää välttämättä ainoaksi pandemiaksi, ellemme ole valmiita tekemään merkittäviä muutoksia elintavoissamme.

Sana zoonoosi on viime kuukausina hiipinyt kaikkien tietoon. Kuitenkin koronaviruksen lisäksi monet muutkin tartuntataudit, kuten aids, ebola, sars ja E. coli, ovat zoonooseja, eli eläimestä ihmiseen tarttuvia tauteja. Zoonoosit leviävät suorassa vuorovaikutuksessa eläimen ja ihmisen välillä. Tartunta voi tapahtua myös jonkin toisen eläinlajin, eli väli-isännän kautta. Väli-isännät mahdollistavat myös viruksen muuntumista.

Koronaviruksen tartuntaketjua maailmanlaajuiseksi pandemiaksi ei ole varmuudella saatu selvitettyä. Viruksen alkuperäiseksi isännäksi on esitetty eri lajeja käärmeestä muurahaiskäpyyn ja lepakkoon.

”On hyvin todennäköistä, että koronavirus on alun perin lähtenyt lepakoista. Kysymys on, onko lepakko ollut se, joka on tartuttanut ihmisen, vai onko välissä ollut joku muu laji”, kertoo Helsingin Yliopiston ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Tuomas Aivelo.

Viruksen tarkka alkuperä ei muuta kuitenkaan sitä tosiasiaa, että ihminen on aiheuttanut pandemian omalla toiminnallaan: tunkeutumalla liian lähelle eläintä.

Tiheys kiihdyttää tartuntoja

Erilaiset kulkutaudit ovat osa maapallon historiaa. Esimerkiksi vuosina 2002–2003 levinnyt sars-virus oli samankaltainen kuin covid-19.

Monien pandemioiden synnyinsijaksi on esitetty Kiinan Wuhanissa sijaitsevia ruokatoreja, joissa villieläimiä kaupataan ruuaksi. Lajien kirjo on suuri ja luonnossa ne eläisivät etäällä toisistaan.

Aivelon mukaan Wuhanin eläintorit eivät kuitenkaan olleet se paikka, josta virus alkujaan siirtyi ihmiseen, vaan pikemminkin paikka, jossa virus pääsi kunnolla leviämään.

Taudit leviävät helposti siellä, missä ihmisten ja muiden eläinten tiheys on suurta. Otollisen ympäristön tarjoavat suurkaupungit ja eläintuotantolaitokset, joissa tartuntojen määrä voi nousta nopeasti korkeaksi. Toisaalta lepakot, linnut ja jyrsijät ovat tyypillisiä lähteitä pandemioille niiden suurten populaatiokokojen vuoksi.

Tuotantoeläimet kasvatetaan nykyisin keinotekoisissa ja ahtaissa ympäristöissä. Tilan puute ja eläinten massiiviset määrät edesauttavat taudinaiheuttajan matkaa pandemiaksi. Olennaista tartuntojen kannalta on myös se, kuinka jalostettu laji on. Esimerkiksi broilerintuotannossa, jossa populaatio voi olla kymmeniä tuhansia, leviää tauti puhjetessaan nopeasti koko populaation läpi.

”Broilerit ovat geneettisesti hyvin yhteneväisiä ja herkkiä samoille tartuntataudeille”, Aivelo kertoo.

Teollisella elinympäristöllä on myös vaikutuksensa. Eläimeltä puuttuu usein mahdollisuus lajityypilliseen käyttäytymiseen, mikä lisää eläimen stressiä. Pitkään jatkuvat stressi- ja pelkotilat heikentävät eläinten vastustuskykyä, jolloin alttius sairastua on todennäköisempi.

Suomessakin jyllää zoonooseja

Suomen eläintuotannon yleisimmiksi eläintaudeiksi Tuomas Aivelo nimeää kambylobakteerit ja salmonellan. Molempia esiintyy siipikarjan ja sikojen populaatioissa, joista myös influenssavirukset voivat puhjeta.

Aivelo kuvailee tuotantoeläimillä esiintyvien taudinaiheuttajien mahdollisuuksia muuttua pandemioiksi kahdella eri tavalla, joiden esiintyvyys on sidoksissa maantieteelliseen sijantiin. Esimerkiksi influenssaviruksessa voi tapahtua muutoksia niin, että se muuttuu ihmiseen tarttuvaksi. Taudinaiheuttajan evoluution edellytyksenä ovat sairastuneet eläinyksilöt, joiden määrä ja tiheys vaikuttavat sen muuntumisen mahdollisuuksiin.

Toinen väylä influenssan syntymiseksi on perimäaineksen vaihto. Tämä tarkoittaa esimerkiksi ihmisen ja sian virusten kohtaamista jossakin yksilössä, jolloin virusten geneettistä materiaalia vaihtuu niiden välillä. Tuloksena voi olla sian virusta muistuttava, mutta ihmisestä toiseen tehokkaasti leviävä influenssavirus.

Evoluution kautta tapahtuva viruksen muutos on usein teollistuneiden länsimaiden ongelma, sillä niissä tuotantoeläinten populaatiot ovat suuria ja geneettisesti samanlaisia. Mahdollisuudet perimäaineksen vaihtumiselle taas ovat siellä, missä tilalla olevat lajit elävät läheisessä vuorovaikutuksessa.

Minkkitilat koronalinkoina

Turkistarhaus on noussut useasti otsikoihin koronapandemian myötä. Uutisointi alkoi Hollannista, jossa havahduttiin siihen, että koronavirus tarttui ihmisestä minkkeihin.

”Koronavirus ei tartu kovin moneen eläinlajiin, mutta näätäeläimiin se tarttuu hyvin. Riskit ovat suuria, koska koronavirus voi tarttua myös minkeistä takaisin ihmisiin”, Tuomas Aivelo kertoo.

Suomessa turkistarhojen eläinsuojelutarkastuksissa on havaittu toistuvia laiminlyöntejä eläinten hyvinvoinnissa. Tämän lisäksi huolta herättää tarhojen tartuntatautien torjunta. Aivelo kuvailee sen olevan huomattavasti kevyempää kuin elintarviketuotannossa.

Turkistarhoilla kohtaamiset tarhan ympäristössä pyörien villieläinten ja tarhattujen turkiseläinten välillä ovat mahdollisia, sillä häkit sijaitsevat ulkona. Esimerkiksi villiminkki voi levittää virusta varjotalojen sisällä minkistä toiseen.

”Suomalainen versio kiinalaisista villieläinkasvattamoista ovat minkkitarhat”, Aivelo sanoo.

Millainen on tulevaisuus?

Ihmiskunnan näkökulmasta tulevaisuus pandemioiden suhteen ei näytä valoisalta. Todennäköistä on, että niiden määrä tulee lisääntymään. On arvioitu, että väestönkasvun ja eläinperäisten tuotteiden kysynnän vuoksi ruuan tuotannon tulisi kasvaa vähintään 50 prosenttia seuraavan 30 vuoden aikana. Lisää asuintilaa ja peltoalaa maatalouden käyttöön hankitaan kaatamalla metsää. Elintilan tuhoaminen luonnonvaraisilta eläimiltä lisää väistämättä ihmisten ja eläinten välisiä kohtaamisia.

Eläintuotanto jo itsessään edistää ilmaston lämpenemistä siitä syntyvien päästöjen, kuten metaanin, vuoksi. Muuttunut ilmasto tarkoittaa muutosta myös taudinaiheuttajille. Esimerkiksi taudinaiheuttajia kantavat hyttyset saavat mahdollisuuden levitä uusille alueille. Kysymys kuuluukin: kuinka monta zoonoosia on tarpeeksi?

Sitä, että pandemioiden voidaan todeta lisääntyvän tulevaisuudessa, voidaan kuitenkin käyttää myös voimavarana muutokselle.

”Tiedämme jo hyvin, mitkä tekijät vaikuttavat pandemioiden syntyyn”, Tuomas Aivelo muistuttaa.

Jäljelle jääkin olemassa olevan tiedon ottaminen käyttöön. Se, mikä on tänään normaalia, määritellään huomenna uusiksi. Onneksi ihminen on sopeutuvainen laji – sen on osoittanut vallitsevan ajanjakson edellyttämät muutokset.

Sosiaalinen kanssakäyminen ja vapaus liikkua ovat tärkeä osa lajimme hyvinvointia. Valmius muutoksen tekoon näillä elämän osa-alueilla kannustaa muutokseen myös ruokavalion suhteen. Yhtälö on yksinkertainen. Mitä vähemmän eläintuotantoa, sitä vähemmän kärsimystä kaikille.

Kuva: Andrew Skowron

Tilaa Animalia-lehti

Juttu on julkaistu alun perin Animalia-lehden numerossa 4/2020. Haluatko lehden kotiisi? Voit tilata sen liittymällä Animalian jäseneksi tätä kautta (linkki aukeaa uuteen välilehteen).

Kerro kaverillesi:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Telegram
Jaa artikkeli

Lisää aiheesta: