Työssäni Animaliassa minulta kysytään usein, mitä ovat ”pahimmat eläimiä koskevat epäkohdat Suomessa”? Tämä kysymys on mielestäni vaikeampi kuin voisi kuvitella.
Kysymykseen sisältyy aivan paikkansa pitävä ajatus, että on olemassa erilaisia eläinten olosuhteita ja kaikki eläimet eivät ole yhtä pahassa pulassa. Esimerkiksi luonnossa elävät eläimet eivät kohtaa samanlaisia ongelmia kuin tuotantoeläimet. Lemmikkieläinten pitoon liittyy ongelmia, mutta ne ovat erilaisia kuin luonnoneläinten tai tuotantoeläinten ongelmat.
Tämän takia vastaan useimmiten tähän kysymykseen, että pahimpia epäkohtia ovat teollinen eläintuotanto, eläinkokeet ja turkistarhaus. Nämä ovat myös Animalian kolme päätoimintakohdetta. Näissä eläintenpidon muodoissa eläimet altistuvat systemaattiselle kaltoinkohtelulle ja usein kuolevat ihmisen käden kautta väkivaltaisesti ja vailla mahdollisuutta puolustautua tai paeta.
Samalla kuitenkin on perusteltua sanoa, että pahin epäkohta on kuvitelmamme siitä, että on olemassa eläimiä ja ihmisiä. Että ajattelemme, että eläimet ovat niitä, jotka ovat meitä varten. On edelleen perusteltua erottaa ihminen muista eläimistä ainakin yhdeltä kannalta. Ihminen on ainoa laji, joka voi lopettaa eläinten systemaattisen kaltoinkohtelun, joten jonkinlainen hyvin kyseenalainen erityisasema meillä on.
Vaikka voimme erotella joukon erilaisia ”epäkohtia” ja ”ongelmia”, käy yhä selvemmäksi, että meidän on opittava ajattelemaan kokonaisvaltaisemmin, jos haluamme ratkaista ihmiskuntaa kohtaavan moninkertaisen kriisin. Suhteemme koko muuhun elävään luontoon on osoittautunut kestämättömäksi. Tuotamme ruokamme tavalla, joka lämmittää ilmastoa metaanikaasulla ja estää hiiltä sitovien metsien istuttamisen ja kasviperäisen ruoan kasvattamisen. Eläintuotanto vie valtavan osan maapallon viljelymaista. On käynnissä kuudes sukupuuttoaalto, joka vie myös luonnoneläimiltä mahdollisuudet selvitä.
Tapamme tuottaa energiaa, liikkua ja tuottaa kulutustavaroita kaikki ovat osa samaa fossiilista vyyhteä. Tuotannossa, johon myös eläintuotanto kuuluu, painetaan hintoja alaspäin ja kierretään vastuu ympäristö- ja eettisistä seuraamuksista. Eläinoikeusliikkeen tärkein tehtävä on juuri nyt liittoutua kaikkien niiden tahojen kanssa, jotka ovat samalla tavoin kauhuissaan ilmastonmuutoksen ja sukupuuttoaallon seurauksista.
Ekologinen ja eläineettinen kriisi tapahtuvat samalla hetkellä, ja niiden voidaan myös nähdä johtuvan samoista syistä. Meitä ympäröi kriisi, jossa monilla tahoilla on rahaa kiinni. Suomessa tällaisia tahoja ovat esimerkiksi suuret lihatalot, suuret teollisuudenalat, jotka tarvitsevat halpaa energiaa ja niin edelleen. Heidän on aika maksaa kriisistä, jonka he ovat aiheuttaneet. Muutoksen on oltava kokonaisvaltainen ja mahdollisimman nopea.
Vaikka usein puhumme ”ihmisen ahneudesta” syynä maapalloa kohtaaviin kriiseihin, olisi hyvä olla tarkempi. Maapallolla elää paljon ihmisiä, jotka ovat valmiita sopeutumaan uusiin elinehtoihin, kunhan ekologinen kriisi vältetään. Me emme kaikki ole ahneita. Ihminen ei ole ahne, vaan ahneus piilee siellä, missä on paljon menetettävää rahaa.
Eläinten oikeuksien puolustajien on nähtävä, missä piilee suurin uhka eläinten oikeuksille. Se piilee poliitikkoja voitelevassa tehotuotannossa, se piilee metsiä hakkaavassa likaisessa raaka-ainetuotannossa, se piilee ihmisen kaikkivoipaisena näkevässä eläinkoetoiminnassa.
Monet onneksemme elävät jo toisin, ja haluavat levittää tämän muutoksen laajemmalle. Monet onneksi näkevät, että ihmisen erityisaseman on loputtava, että meillä on velkaa muille lajeille. Maksaminen on aloitettava nyt, jotta vältymme enää pahemmilta seuraamuksilta.
