Kun koiranulkoiluttaja talutti lemmikkiään koulun pihan poikki, kaikki muut lapset paitsi minä säntäsivät luokan ikkunaan ja huudahtelivat ihastuksesta.
Kun takapihalla loikoillessani huomasin oravan hypähtelevän minua kohti, ponnahdin jalkeille valmiina pakenemaan.
Kun vierailin talossa, jossa ihmisten lisäksi asui kissa, pysyttelin koko unettoman yön päälakea myöten peiton alla ja hengitin pienen aukon kautta, sillä pelkäsin kissan hyökkäävän kimppuuni.
Lapsuusmuistojen jälkeen on tapana kertoa, miten käsitykset ja toiminta ovat iän myötä muuttuneet, mutta tällä kertaa en pysty siihen.
Tunnustettakoon se nyt – en edelleenkään viihdy eläinten lähellä. Kunnioitan niitä osana maapallon rikasta ekosysteemiä, mutta koetan kaikin keinoin olla kiinnittämättä niiden huomiota itseeni. Tämä pätee niin lemmikki-, koti- kuin villieläimiinkin.
Yleensä käy niin, että koirat kiinnostuvat nimenomaan minusta. Omistajien mukaan koiraparat yrittävät vain luoda kontaktin siihen ainoaan, joka pysyttelee loitolla.
Vaikka en kaipaa eläinten seuraa, teen niiden hyvinvoinnin eteen mitä pystyn. En ole syönyt eläimiä 23 vuoteen. En osta eläimistä valmistettuja vaatteita. Esikoisromaanini (jonka päähenkilöistä yksi on karhu) tekijänpalkkioilla hankin metsäpalstan ja perustin luonnonsuojelualueen, jotta talitiaisilla, ketuilla, muurahaisilla, hyppyhäntäisillä, sarvijäärillä, hämähäkeillä ja lukemattomilla muilla olennoilla olisi edelleen paikka, jossa elää.
Tuskin mikään raivostuttaa minua enemmän kuin julmuus, kohdistuu se mihin tahansa. Vastustan ihmislajin käsitystä omasta ylivertaisuudestaan. Ihminen on osa eläinkuntaa, laji muiden joukossa. Luonnon silmissä olemme samalla viivalla: kasvien yhteyttämistuotteiden kuluttajia.
Ajatus biologisesta tasavertaisuudesta on osaltaan johtanut siihen, että suhtaudun eläimiin eläinystäväksi epätyypillisesti. En sumeilematta hankkiudu lähelle vierasta ihmistäkään; miksi ryntäisin paijaamaan vierasta koiraa tai haluaisin syöttää pikkulintuja kädestä?
Voisinpa selittää asian eläimille, jotka koettavat tehdä tuttavuutta kanssani. Ei millään pahalla, arvostan teitä suuresti ja haluan antaa teidän elää kaikessa rauhassa. Antakaa tekin minun.
Vieraileva kolumnistimme, kirjailija Anni Kytömäki. Kuva: Liisa Valonen
Tilaa Animalia-lehti
Juttu on julkaistu alun perin Animalia-lehden numerossa 1/2020. Haluatko lehden kotiisi? Voit tilata sen liittymällä Animalian jäseneksi tätä kautta (linkki aukeaa uuteen välilehteen).
