Nahka on kestämätön valinta

Tuuli Solhagen

Nykyään aidon nahan vaihtoehto ei enää ole ympäristörikollinen, öljypohjainen muovi. Nahalle on olemassa monenlaisia vaihtoehtoja, ja sitäkin enemmän syitä olla valitsematta aitoa nahkaa.

Nahkatuotteet valmistetaan eläimestä irrotetusta raakavuodasta. Suurin osa vuodista saadaan teollisesta eläinkasvatuksesta. Eläimen sisäosat, kuten liha, käytetään elintarviketeollisuudessa ja nahka myydään eteenpäin niistä tuotteita valmistaville yrityksille.

Nahka ei ole elintarviketeollisuuden sivutuote, vaan sekä lihan, maidon että nahan kysynnät vaikuttavat kokonaistuotantoon. Erityisesti maidon ja nahan vahva side voi yllättää. Maitoteollisuudessa teuraaksi lähetetyistä vasikoista saadaan jatkuvasti ja tasaisesti vuotia nahkateollisuudelle ja tuotannot riippuvat siten toisistaan. Maitoteollisuus on merkittävä naudanlihantuottaja, eikä kuluttaja voi ostaa yhtä lopputuotetta tukematta samalla koko ketjua.

Eläintuotannon kannattavuuden määrää sen hinta. Eläimen ruhon tärkein osa on liha. Sen jälkeen yksittäisenä arvo-osana tulee raakavuota, joka on noin 10 prosenttia koko eläimen hinnasta. Tehostetussa tuotannossa eläin nähdään aina tuotteena, jonka yksilölliset tarpeet ovat toissijaisia — tärkeintä ovat lopputuotteista saatavat tulot.

Kuvituskuvassa sian ympärille on laitettu kantohihnat, kuten laukussa. Kuvitus: Karoliina Falck.

Likainen alkutuotanto

Maailman suurimmat nahantuottajamaat ovat Kiina, Intia ja Brasilia. Erityisesti karjan kasvattaminen aiheuttaa tunnetusti valtavat ympäristövaikutukset. Laajin tuotanto tapahtuukin usein maissa, joissa on hyvin heikko lainsäädäntö tai valvonta eläinten ja ympäristön suojelussa. Vaikka esimerkiksi Intiassa hindulaisuus on valtausko, eivätkä he juurikaan syö pyhää lehmää, tulkitaan vientinahan kysyntä hyväksytyksi ja maasta viedään erityisesti naudanvuotia ulkomaille.

Vuonna 2012 julkaistun tanskalaisen raportin mukaan Intiassa ja Brasiliassa nautoja kuljetetaan ahtaasti lastattuina teurastamoille, joissa ne muun muassa näkevät edellä teurastettavien eläinten kohtalon odottaessaan omaa vuoroaan. Raportti paljasti myös julmia käsittelytapoja uupuneiden nautojen kohtelussa, mikä on oire koko tuotannon ongelmallisuudesta.

Raakavuodan alkukäsittely on monivaiheinen kemiallinen kylpy. Vuodat liotetaan, pestään ja värjätään erilaisten kemikaalien ja myrkkyjen avulla. Tämä on suuri huolenaihe erityisesti Aasiassa. Kemikaalijätteet päästetään valumaan ympäristöön ja vesistöihin, ja myös työntekijöiden kemikaaleille altistuminen ja työturvallisuus on noussut keskusteluun. Näiden kemikaaliprosessien jäljiltä nahkaa ei voi enää sanoa luonnolliseksi materiaaliksi, eikä nahka, kuten eivät käsitellyt turkistuotteetkaan, esimerkiksi maadu. Nahkaa on perinteisesti myös kasviparkittu, mikä on ympäristöystävällisempää eikä pidä sisällään kemikaaleja, mutta se on nykypäivänä harvinaista.

Nykyään nahankaltaisia materiaaleja voidaan valmistaa sienirihmastosta.

Eettisen Kaupan Puolesta ry:n vuonna 2016 julkaiseman raportin mukaan suomalaisten nahkatuotteiden valmistuttajien, kuten esimerkiksi Keskon, S-ryhmän ja Reiman, tulisi parantaa tuotantoprosessien läpinäkyvyyttä erityisesti raaka-aineiden hankinnoissa ja alkutuotannossa. Raportin tulosten mukaan edellä mainituilla yrityksillä on niin pitkät tuotantoketjut, ettei nahan tarkan alkuperän ja alkukäsittelyn vaiheista ollut saatavilla tarkkaa tietoa.

Kuvituskuvassa vaarallista jätettä valuu mereen. Kuvitus: Karoliina Falck.

Kenen nahkaa?

Nahkatuotteiden valmistuksessa käytettyjen nahkojen alkuperäiset omistajat ovat useimmiten nautoja, lampaita ja sikoja tai eksoottisempia eläimiä, kuten käärmeitä, strutseja ja kenguruita. Aivan oman lukunsa muodostavat vuodan sijaan karvojen takia kasvatettavat pörröistä turkkia kantavat eläimet, kuten kanit, ketut ja minkit.

Erityisesti Kiinasta tulevan nahan alkuperä voi usein olla hyvinkin hämärä, eivätkä koirien ja kissojen nahat ole poissuljettuja. Koska Kiinassa syödään koirien lihaa, kerätään nyljettyjen koirien nahat talteen ja myydään eteenpäin.

Kansainvälisen eläinoikeusjärjestö PETAn selvitys kiinalaisten koirateurastamoiden käytännöistä on karua luettavaa. Siitä ilmenee, että koirannahka myydään joko merkitsemättömänä tai jopa väärin merkittynä erityisesti yhdysvaltalaisille markkinoille. Selvityksen mukaan nahka voidaan merkitä lampaannahaksi paremman menekin toivossa. Kuluttajan on lopulta lähes mahdotonta tietää, minkä eläimen nahasta sormikkaat, vyö tai lompakko on valmistettu. Jos valitsee ostamansa tuotteen materiaaliksi nahan, joutuu hyvin usein hyväksymään epävarmuuden nahan entisen omistajan lajista.

Kuvituskuvassa koiralla, naudalla, lampaalla ja käärmeellä on ympärillään hintalaput. Kuvitus: Karoliina Falck.

Nykypäivän materiaalit ja eläimettömät vaihtoehdot

Keinonahkaa on pitkään pidetty epäekologisena muoviversiona aidosta nahasta. Vaateteollisuus on tällä saralla ottanut suuria harppauksia eteenpäin, ja nykyään nahankaltaisia materiaaleja voidaan valmistaa uusiokäytetystä muovista ja luonnonmukaisesta korkista tai paperimassasta punotusta kankaasta.

Viimeisimpinä innovaatioina markkinoille on tullut viljojen ja kasvien syötäväksi kelpaamattomista ylijäämäosista kehitettyjä materiaaleja. Esimerkiksi ananaksen lehdistä pystytään valmistamaan joustavaa, nahkamaista materiaalia. Pinatex-materiaalin kehittänyt Ananas Anam mainostaa hyödyntävänsä elintarviketuotannon hukkaraaka-ainetta ja käyttää valmistuksessa ainoastaan ympäristölle ja ihmisille vaarattomia käsittelyaineita.

Toinen ympäristöä rasittamaton uutuus on sienirihmastosta kasvatettava nahkamainen materiaali. Amerikkalainen MycoWorks on kehittänyt maatalouden sivutuotteista ja sienirihmastosta hyödynnettävän kestävän ja monipuolisen materiaalin, joka valmistajan mukaan tuntuu ja käyttäytyy kuin eläinperäinen nahka. Erityisesti kääpäsienten rihmaston todettiin kasvavan hyvin mädäntyneemmillä alustoilla ja rihmastoa pystytään kasvattamaan esimerkiksi elintarviketuotannosta poistetuissa tähkissä.

Tämänkaltaisen kehityksen toivotaan avaavan uudenlaiset markkinat tulevaisuuden materiaaleille ja luovan uudenlaisia, puhtaampia töitä alkuvaiheen työvoimalle. Ja mikä tärkeintä, näitä kerätään talteen elintarvikkeiden oheistuotantona. Luonto kiittää eikä tuotantoketjuun tarvitaan yhtäkään eläintä kärsimään.

Kuvitus: Karoliina Falck.

Tilaa Animalia-lehti

Juttu on julkaistu alun perin Animalia-lehden numerossa 1/2017. Haluatko lehden kotiisi? Voit tilata sen liittymällä Animalian jäseneksi tätä kautta (linkki aukeaa uuteen välilehteen).

Kerro kaverillesi:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Telegram
Jaa artikkeli

Lisää aiheesta: