Salakuvista valkokankaalle

Senni Puustinen

Kun maailmaa lähdetään muuttamaan intohimoisesti, mutta muutos on hidasta, on monen kestävyys koetuksella. Saila Kivelä ohjasi Eläinoikeusjuttu-elokuvan matkastaan aktivistina. 

Maaliskuussa 2022 ohjaaja Saila Kivelä on tyytyväinen. Kymmenen vuotta työstetty Eläinoikeusjuttu on vihdoin saatu teattereihin yleisön nähtäväksi. Vastaanotto on ollut hyvä, ja kevään edetessä dokumentin matka jatkuu kansainvälisille festareille. 

”Löysin oman ääneni ja tavan katsoa eläinkysymystä, kun olin pystynyt pitämään paussia ja kyseenalaistamaan aktivistimaailmasta imetyt kelat. Nyt on siistiä, että ihmiset löytävät elokuvasta eri juttuja ja ovat saaneet siitä valtavasti. On ihan sikahyvä fiilis!”, Kivelä kertoo. 

Eläinoikeusjuttu seuraa Kivelän itsensä lisäksi kahta muuta pitkän linjan aktivistia, Kivelän isosiskoa ja Animalian edellistä toiminnanjohtajaa, kansanedustaja Mai Kivelää sekä Oikeutta eläimille -järjestön Kristo Muurimaata. Elokuvassa vieraillaan kymmenen vuoden aikana niin aktivismitapaamisissa, tuotantotiloilla salakuvaamassa kuin eduskunnassakin. 

Kun mikään ei muutu 

Kysymys eläimistä oli keskeinen ristiriita Kivelän elämässä jo lapsuudessa. Asiasta kysyttäessä suoria vastauksia ei koskaan saanut. 

”Harmittaa, että aikuiset, vanhemmat ja opettajat antoivat kysymykseen vain outoja vastauksia ja se tuntui oikeastaan sumuttamiselta. Lapsena jää tosi suuren ristiriidan kanssa yksin”, Kivelä kertoo. 

Ura aktivistina alkoi vuonna 2007, kun Oikeutta eläimille -järjestön kuvat suomalaisilta eläintiloilta levisivät mediassa ja tekivät lähtemättömän vaikutuksen parikymppiseen Kivelään. 

”Muistan, kun näin ne kuvat ja koin, että wow, tämä on niin erilaista kuin mitä minulle on eläintuotannosta kerrottu. Tuli heti fiilis, että haluan toimia.” 

Kivelä ryhtyi vegaaniksi ja pääsi isosiskonsa Main mukana eläinoikeustoimintapäiville, jossa tutustui muihin salakuvauksia tehneisiin aktivisteihin. Tahto maailman muuttamiseen oli kova. 

”Lähdin mukaan isolla palolla ja uskolla, että asia tulee muuttumaan. Emmehän me voi hyväksyä tätä! Oli iso usko, ettei anneta tämän toiminnan jatkua”, Kivelä kertoo. 

Kivelä toimi kokopäiväisenä eläinaktivistina useita vuosia ja hänet haastettiin myös oikeuteen salakuvauksesta. Vuosia kestäneen oikeusprosessin jälkeen Kivelä todettiin syyttömäksi. Vuosien saatossa kuvia ja kohuja tuli aina uusia. Tilanne alkoi muistuttaa spiraalia, joka ei johda mihinkään. Aina tehtiin samat tarkastukset, mutta mikään ei muuttunut. Se tuntui käsittämättömältä. Kuvauskeikat alkoivat käydä yhä raskaammiksi. 

”Kysymys eläinten yksilöydestä on aina ollut minulle hankala ja mieletön. Kerta toisensa jälkeen suljen oven, jätän eläimet jumiin hirveisiin oloihin ja oikeutan poistumisen salakuvilla. Jos niillä voisi vaikuttaa, ettei tule uusia eläinsukupolvia kärsimään. Mutta kun mikään ei muutu, millä oikeutan lähtemistä enää? Aloin miettimään, että missä rajani menee.” 

Kohti kestävää ruoantuotantoa 

Nykyään Kivelä näkee, että salakuvilla ja aktivismilla on ollut valtava merkitys. Ne ovat vaikuttaneet yhteiskunnallisesti, ja kulttuurillinen muutos on käynnistynyt niiden seurauksena. Nykyään aktivismia tehdään myös strategisemmin ja pyritään vaikuttamaan eri tavoin eläintuotteiden jälleenmyyjiin. 

”Instituutionallisella tai lain tasolla muutos eläinten asemassa on kuitenkin ollut mitätön. Se on pettymys.”   

Tällä hetkellä Kivelä uskoo, että suurimman toivon eläinten suhteen luo maailmantila. Energiakriisin, pandemioiden ja ympäristökysymysten kärjistyessä ei nykyisen kaltainen eläintuotanto ole enää mahdollista. 

”Ukrainan sota on kärjistänyt, että näiden kysymysten aika on nyt. Yhteiskunta on saatava kestäväksi ja läpinäkyväksi, eikä resursseja voida enää haaskata. Tämä vaatii poliittista päätöksentekoa.” 

Valmiuksia muutokseen olisi. Suomessa on jo kehitetty eläinproteiinia, joka ei ole eläimestä, ja peltoalaa kasviperäisen proteiinin tuotannolle löytyy. 

”On ollut sääli nähdä, että etujärjestöt myyvät vanhentunutta tapaa. Ruuantuotannon on tapahduttava kestävästi ja jollain muulla raaka-aineella kuin eläimillä. Toivon, että löytyisi jonkinlainen väylä yhteiskunnallisesti rakentaa uutta ruuantuotantotapaa niiden ihmisten kanssa, jotka haluavat olla mukana tuotannossa kestävällä tavalla.”

Tilaa Animalia-lehti

Juttu on julkaistu alun perin Animalia-lehden numerossa 2/2022. Haluatko lehden kotiisi? Voit tilata sen liittymällä Animalian jäseneksi tätä kautta (linkki aukeaa uuteen välilehteen).

Kuva: Oikeutta eläimille

Kerro kaverillesi:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn
Share on whatsapp
WhatsApp
Share on email
Email
Share on telegram
Telegram
Jaa artikkeli

Lisää aiheesta: