Reilut kaksi vuotta sitten pitelin sylissäni nukkuvaa porsasta, joka ynisi ja tuhisi unia nähdessään. Välillä possulta pääsi haiseva paukku. Hänen kehonsa oli lämmin ja karkeakarvainen, kärsänsä pehmeännahkea ja vaativa.
Tämä kyseinen porsas kasvoi lopulta isoksi siaksi, ja hän elää tälläkin hetkellä possumaista elämää eläinten turvakodissa Saparomäessä. Ilman sattumaa, onnea ja eläimistä välittäviä ihmisiä possusta olisi tullut ihan vain perinteinen joulukinkku, ei Paavo-nimistä sikaa.
On taas se aika vuodesta, jolloin kauppojen pakastealtaisiin pinotaan päällekkäin ruumiinosia, sikojen paloja. Samaan aikaan Oikeutta eläimille -yhdistyksen tuoreissa sikalakuvissa näkyy samanlaisia pieniä rääpälepossuja, eläviä ja kuolleita. Videoilla näkyy ontuvia, polvillaan olevia ja yksinäisiä sikoja. Nurkkaan jääneitä ja rakenteisiin juuttuita porsaita. Häkkeihin pakotettuja emakkoja. Likaa, ulostetta, virtsaa, verta.
Ensimmäisen kerran salakuvat sikaloista nousivat uutisiin 15 vuotta sitten. Nyt kuvissa näkyy aivan samanlaisia sikoja ankeissa olosuhteissa.
Showroom – ikkuna sikojen todellisuuteen
Uudet salakuvat ja -videot ovat mukana myös Sikala Showroom -näyttelyssä Helsingin keskustassa. Näyttelyn nimi leikittelee showroom-sanalla. Suomeen on viime vuosina ilmestynyt muutamia tilojen mainosikkunoita esimerkiksi kouluvierailuja varten. Tämä on kuitenkin hieman erilainen showroom. Mukana on Häiriköiden vastamainoksia, Gustafsson & Haapojan videoteos (jossa alussa mainitsemani Paavo-sika kuvaa videokameralla päiväänsä) ja taiteilija Pilvi Hyvärin tilataideteos.
Kuvissa on sekä vanhempia että tänä vuonna kuvattuja otoksia eri sikatiloilta. Katson kuvia yksi kerrallaan etsien jotain uutta. Ahtautta, likaa, kärsimystä ja arkista jäytävää vapaudenriistoa näkyy joka kuvassa. Kuvat ovat tummanpuhuvia vaaleassa näyttelytilassa. Yhdet silmät tuijottavat minua erityisesti. Silmät ovat kirkkaat, koska kaikki muu silmien ympärillä on peittynyt ruskeaan liejuun.
Atrian sivuilla vuonna 2018 kerrotaan “alkuperäisen” Sikala Showroomin avaamisesta: “[se] on yksi askel avoimempaan ja läpinäkyvämpään sianlihantuotantoon. Avoimuus on alan tulevaisuutta, mitä ajattelet tästä?” Nurmolaisen Honkalan tilan isäntä vastaa: “Avoimuus on hieno asia. Vaikka eihän suomalainen maatalous ja lihantuotanto ole koskaan mitään salatiedettä ollut, sitä vain ei ole aiemmin osattu tai ymmärretty tuoda päivänvaloon.”
Kysehän ei ole osaamisesta tai ymmärryksestä: sianlihantuotanto, kuten muutkin eläintuotannon muodot, on haluttu pitää piilossa. Sitä varten on tehty valtavasti markkinointi- ja lobbaustyötä, jotta ihmiset eivät tietäisi. Tuotanto vahingoittaa eläimiä ja järkyttää niitä ihmisiä, joille eläinteollisuuden todellisuus paljastuu. Salakuvaukset ja eläintuotannon kritiikki vain ovat pakottaneet alan ja tuottajat avaamaan ovensa vaikka näytösluonteisesti tai rajatulle yleisölle. Alan siunaamat showroomit eivät kuitenkaan kerro samaa tarinaa kuin ne videot ja kuvat, joissa tarkennetaan katse likaan, virikkeettömyyteen, vammoihin ja vapaudenriistoon.
Vapaus on kaukana sikojen todellisuudesta
Muistan yhä erään nimettömän sian katseen useamman vuosikymmen takaa. Olin ensi kertaa sikalassa, ja mukanani oli perheen filmikamera. Tuolloin olin ollut jo useita vuosia kasvissyöjä, joten minun oli siinä mielessä helppo katsoa eläimiä silmiin. Kuinka kukaan voi tehdä tätä työtä, pohdin kulkiessani betonisessa tilassa uteliaiden, mutta toimettomien sikojen rivien väleissä. Heidän koko elämänsä oli siinä haisevassa ja kovassa ympäristössä.
150 000 sikaa teurastetaan joka ikinen kuukausi suomalaisissa teurastamoissa. Se on kolme kertaa enemmän yksilöitä kuin omassa kotikaupungissani on asukkaita. Näistä sioista otetaan lihantuotantoon noin 13 000 000 kiloa lihaa. Kinkkua syödään joka joulu 6–7 miljoonaa kiloa. Jokaista tuotettua lihakiloa kohti eläintä on pitänyt ruokkia kolmella kilolla rehua. Yksilöiksi muutettuina joulun ruokapöytiä varten kuolee siis noin 75 000 sikaa sekä tuntematon määrä tuotannon aikana kuolleita yksilöitä.
Vuoden 2022 alusta eläinten hyvinvointikorvauksissa on ollut mukana myös emakoiden ja ensikoiden vapaaporsitus. Vapaaporsitus sanana johtaa harhaan: vaikka emakkoa ei teljettäisi enää puristavaan ja kääntymisen estävään putkimalliseen häkkiin, sianlihantuotannossa sen enempää emakolla, porsaalla kuin kasvavalla siallakaan ei ole mahdollisuutta vapauteen – vain vähän enemmän tai vähemmän rajoitettuihin ja ahtaisiin olosuhteisiin.
Sikojen todellisuus on eläinoikeusväelle tuttua. Nyt odotamme, että kinkkuja ostavien ihmisten tie vie Unioninkadun ikkunan ohi, ja että jotain tapahtuu hyvinvointipuheiden ja loputtomien lupausten sijaan. Sika katsoo meihin, jos uskallamme katsoa sen silmiin.
Sikala Showroom 8.12.–15.12.2022
Helsingin keskustassa osoitteessa Unioninkatu 25.
Näyttely on avoinna joka päivä klo 12–18.
Lue lisää (muualla verkossa)
Oikeutta eläimille. Sikala Showroom.
Animalia. Lihasiat.
Kuva: Konrad Lozinski / HIDDEN / We Animals Media
