Suomi on harvoja maita, joissa supikoiria tarhataan turkin vuoksi. Supikoiraa myös metsästetään runsaasti: haitalliseksi vieraslajiksi määritellyn supikoiran saa tappaa kuka tahansa.
Supikoira (Nyctereutes procyonoides) on koiraeläinten heimoon kuuluva hieman shetlanninlammaskoiraa pienempi nisäkäs. Talvikarvassaan pyöreän palleroinen supikoira muistuttaa mustine naamioineen, nappisilmineen ja kirsuineen hieman pesukarhua eli supia, mistä se on saanut nimensäkin. Sukua nämä karvaturrit eivät kuitenkaan toisilleen ole.
Supikoiran alkuperäinen elinalue on Itä- ja Kaakkois-Aasiassa, mistä sitä tuotiin Venäjän länsiosiin 1900-luvun alkupuolella metsästettäväksi. Suomen rajan yli supikoirat lyllersivät jo ennen vuosisadan puoliväliä, ja yleisiä ne alkoivat olla maassamme 1970-luvulla.
Omin avuin supikoira ei olisi päässyt Aasian laidalta toiselle, sillä se ei kestä kylmiä talvia. Supikoirat ovatkin ryhtyneet nukkumaan meillä talviunta, mitä ne eivät tee eteläisemmillä asuinsijoillaan. Tästä sopeutumasta huolimatta supikoira ei ole vielä pystynyt valloittamaan Lappia.
Supikoira ei turhia nirsoile
Vaikka supikoiran voi tavata melko lähellä asutusta, se ei ole ketun tavoin laajentanut elinpiiriään kaupunkikeskustoihin. Se liikkuu yleensä hämärän aikaan ja viihtyy rehevissä rantametsissä, joissa on paljon aluskasvillisuutta. Supikoiraparin elinalueen koko vaihtelee sadasta hehtaarista muutamaan neliökilometriin ravinnon runsauden mukaan.
Monien muiden koiraeläinten tavoin supikoirakin on yksiavioinen. Molempia vanhempia tarvitaan myös pentujen hoidossa. Kun naaras etsii ulkona ruokaa, jotta se pystyisi imettämään, uros pysyttelee pesäluolassa lämmittämässä poikasia, joita voi olla toista kymmentä.
Supikoira ei nirsoile ravinnonhankinnassaan. Se syö niin eläin- kuin kasviravintoakin: hyönteisiä, matoja, etanoita, marjoja, hedelmiä, pikkujyrsijöitä, sammakoita, kaloja, munia, viljaa ja raatoja. Jopa viidennes supikoirien ravinnosta on kasveja. Ne käyttävät mielellään hyväkseen myös kohdalle osuvat ihmisten jättämät ruuantähteet.
Supikoiraa pidetään pahana kana- ja vesilintujen munien ja poikasten tuhoajana, mutta tutkimustulokset aiheesta ovat osin ristiriitaisia. Linnunmunille on luonnossa paljon muitakin ottajia, ja ihmisten huoli linnunpesistä on usein itsekästä: mitä enemmän munia joutuu petojen suihin, sitä pienemmäksi saattaa jäädä metsästäjien saalis.
Etenkin syksyllä supikoirat syövät paljon marjoja, joilla ne karhujen tapaan lihottavat itsensä talvehtimiskuntoon. Supikoirien talviuni on kevyttä, ja leutoina ajanjaksoina ne voivat herätä ja liikkua ulkosallakin, ellei liian paksu hanki estä sitä. Yleensä talviuni kestää marraskuusta helmikuuhun, ja kevättalvella supikoirat havahtuvat lisääntymispuuhiin. Pennut syntyvät parin kuukauden kuluttua. Ne ovat syksyllä jo hyvin itsenäisiä, mutta usein ne viettävät vielä ensimmäisen talvensa emojensa kanssa.
Tarhattu, metsästetty, vihattu
Suomi on tiettävästi Kiinan lisäksi ainoa maa, jossa tällä hetkellä tarhataan supikoiria turkisten tähden. Kotimainen turkishuutokauppayhtiö Saga Furs myi kaudella 2020–21 hieman yli 69 300 Suomessa tarhatun supikoiran nahkaa. Turkisala nimittää supikoiraa ”suomensupiksi” ehkä häivyttääkseen sitä tosiasiaa, että kyseessä on koiransukuinen eläin, mikä voisi karkottaa supikoiraturkisten ostajia. Kiina on supikoirien tarhaajana ylivoimainen ykkönen: se tuotti ennen koronapandemiaa reilusti yli 10 miljoonaa supikoirannahkaa vuosittain.
Supikoirien tarhaus alkoi Suomessa 1970-luvulla, ja ensimmäiset tarhasupikoirat olivat luonnosta pyydystettyjä. Villieläinten pyydystäminen turkistarhoihin kiellettiin vasta 1990-luvulla. Supikoiraa ei siis ole jalostettu kovinkaan pitkään eikä se ole domestikoitunut.
Supikoirien tarhaukselle ei ole laissa omia ehtoja vaan siihen sovelletaan kettutarhaukselle laadittuja vähimmäisvaatimuksia. Täysikasvuisella supikoiralla pitää siis olla tilaa 0,8 m2 ja emolla pentuineen 2 m2. Synnytyksen ja imetyksen aikaan emolla on oltava pesäkoppi, mutta muuten nämä onkaloissa viihtyvät eläimet joutuvat elämään verkkopohjaisessa häkissä. Talviuneen vaipuminenkaan ei käy päinsä turkistarhalla, paukkui pakkanen miten kovana tahansa. Samoin kesähelteiltä suojautuminen ei ole mahdollista avonaisissa varjotaloissa.
Supikoira on tällä hetkellä Suomen eniten metsästetty nisäkäslaji, ja vuosittainen saalis on 100 000–200 000 yksilöä. Ihmisiä kannustetaan tappamaan supikoiria luonnonsuojelun nimissä, ja supikoiran saakin tappaa ympäri vuoden, myös silloin kun sillä on pesässä pienet pennut.
Supikoiria pyydetään usein loukulla, mutta myös koirien avulla tapahtuva luolametsästys on yleistä. Tällöin metsästäjien saaliiksi voi jäädä yhtä hyvin mäyrä tai kettu, joiden kanssa supikoira saattaa jakaa pesäluolaston. Supikoirien pariuskollisuuttakin on käytetty metsästyksessä hyväksi: kun pariutunut supikoira saadaan kiinni, siihen kiinnitetään paikannin, ja näin se johdattaa metsästäjät perheensä luokse, jolloin kaikki tapetaan.
Ihminen ei kuitenkaan ole ainoa laji, joka supikoirien kantaa säätelee, vaan myös ilvesten ja susien tiedetään vähentävän supikoiria.
Tiesitkö tämän?
1. Supikoira on ainoa koiraeläin, joka ei hauku.
2. Supikoira on hyvin vastustuskykyinen kapille.
3. Supikoira saattaa talvehtia samassa pesässä mäyrän kanssa.
4. Supikoira voi uhattuna teeskennellä kuollutta.
5. Supikoiraturkista saatetaan myydä tekoturkiksena.
Artikkeli on päivitetty 19.9.2022
Kuvat: Esko Kivistö.
Lähteet
Kauhala, Kaarina. 2000. Koiran villit sukulaiset. WSOY.
Lahtinen, Jukka. 2012. Turkisriista ja sen metsästys. Perhemediat.
Mäkelä, J. & Kiiskinen, T. 1978. : Supikoiran kasvatus ja ruokinta. Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitto.
Nummi, Petri. 1995. Mäyränelämää ja myyräntöitä. Tammi.
Turkikset tutuiksi. 2000. Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitto.
