Eläinlaki eteni ympäristövaliokunnasta – vastalauseita sateli 

Ympäristövaliokunta on antanut lausuntonsa hallituksen eläinlakiesityksestä. Valiokunta puoltaa esitystä, mutta myös useita eriäviä mielipiteitä jätettiin.

Eläinlain esitystä käsitellään nyt valiokunnissa ennen lopullista eduskunnan äänestystä. Ympäristövaliokunta sai oman lausuntonsa valmiiksi ja päätti puoltaa hallituksen esitystä. Animalia on korostanut, että nykyesityksen mukainen eläinlaki jättää Suomen takapajulaksi, kun turkistarhaukseen, parsinavetoihin ja porsitushäkkeihin ei puututa ja eläimen itseisarvo jää tunnustamatta.

”Valiokunta pitää hallituksen esitystä muuttaa eläinsuojelulaki eläinten hyvinvointilaiksi oikeansuuntaisena askeleena kohdistaa ao. lainsäädännön näkökulma entistä enemmän eläinten tarpeet huomioon ottavaksi”, valiokunta toteaa puoltavassa mietinnössään.

Vaikka valiokunta puolsi esitystä, painavia eriäviä mielipiteitä jätettiin kolme kappaletta.

”Sipilän hallituksen hallitusohjelmakirjaukset ovat estäneet eläinsuojelulain uudistamisen eläinten hyvinvoinnin takaavalle tasolle”, kansanedustaja Silvia Modigin (vas) eriävä mielipide toteaa. Modigin ehdotuksessa esitetään muun muassa turkistarhauksen asteittaista alasajoa, kirurgisesta kastraatiosta luopumista, eläinten itseisarvon tunnustamista ja kaikista liikkumisen estävistä rakenteista luopumista.

Myös Riitta Myllerin (sdp) ja Katja Taimelan (sdp) eriävässä mielipiteessä vaaditaan itseisarvoa sekä parsinavetoiden ja porsitushäkkien kieltoa. Lisäksi edustajat vaativat muun muassa kissojen pakollista tunnistusmerkintää ja eläinsuojeluasiamiehen viran palauttamista, jonka Sipilän hallitus ensitöikseen lakkautti.

”Eläinten oikeuksiin liittyvät asiat, kuten tuotantoeläinten hyvinvointi, ruuan alkuperäkysymykset sekä kiinnostus lemmikkieläinharrastusta kohtaan luovat tarpeen itsenäiselle valtion viranomaiselle”, edustajat perustelevat.

Satu Hassin (vihr) eriävässä mielipiteessä tuetaan Silvia Modigin esitystä ja lisäksi esitetään, että vihreiden tekemä rinnakkaislakialoite, jossa vaaditaan muun muassa turkistarhauksen kieltoa, otettaisiin eläinlain valmistelun pohjaksi.

Hallituksen lakiesitystä käsitellään vielä perustuslakivaliokunnassa ja maa- ja metsätalousvaliokunnassa. Animalia seuraa lainvalmistelua aina eduskunnan äänestykseen saakka ja kehottaa lakiin vaikuttamisesta kiinnostuneita olemaan aktiivisesti yhteydessä erityisesti maa- ja metsätalousvaliokunnan jäseniin.

“Olemme kiitollisia kansanedustajien hyvin perustelluista eriävistä mielipiteistä. Nyt ovat myös kansalaisten ratkaisevat hetket tuoda esiin, että emme hyväksy tehotuotannon ehdoilla tehtävää lakia. Jokainen yhteydenotto on tärkeä, joten kannustamme rohkeasti seisomaan tärkeän asian takana”, Animalian kampanjavastaava Veikka Lahtinen sanoo.

Kerro kaverillesi:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Telegram
Jaa artikkeli

Lisää aiheesta: