Tukea antamassa ja tukea saamassa

Viime vuoden lopulla olin työni puolesta Prahassa, jossa kokoontui Fur Free Alliance, kansainvälinen turkistarhauksen vastainen verkosto. Olimme tukemassa Tšekin parlamentissa tehtyä aloitetta turkistarhauskiellon aikaansaamiseksi maassa. Fur Free Alliancen järjestämässä seminaarissa havahduin siihen miltä tuntuu, kun tajuaa, että itse pitää perää muiden mennessä ohi. Suomi on maailman suurimpia turkistuottajamaita.

Suomessa kuulee usein sanottavan, että menkää Kiinaan vastustamaan turkistarhausta. Sen lisäksi, ettei turkistuotanto merkittävästi eroa maiden välillä, niin länsimaiden tarhauskiellot ovat kiinalaisten kollegoiden mukaan paras tapa vaikuttaa kiinalaiseen tuotantoon ja auttaa paikallisia aktivisteja heidän työssään. Tänä keväänä olemme puolestamme tukeneet virolaista sisarjärjestö Loomusta Viron turkistarhauskiellon aikaansaamisessa. Olemme osallistuneet toimintaan Virossa ja järjestäneet muun muassa tukimielenosoituksen Viron suurlähetystön edustalla täällä Suomessa.

Eläinten aseman edistäminen vaatii yhä enemmän kansainvälistä yhteistyötä. Animalian kansainvälinen toiminta on Suomen mittakaavassa ainutlaatuista. Vaikutamme itse aktiivisesti monessa kansainvälisessä verkostossa. Fur Free Alliancen lisäksi teemme töitä kansainvälisessä Eurogroup for Animalsissa, joka on Euroopan kattojärjestömme, ja jonka hallituksessa meillä on myös edustus. Näiden lisäksi olemme mukana eläinkokeiden vastaisessa European Coalition to End Animal Experiments -verkostossa ja delfinaarioiden vastaisessa Dolphinaria Free Europe -koalitiossa. Viime vuonna liityimme Open Wings Allianceen, jonka tavoitteena on lopettaa häkkikananmunien tuotanto.

Toiminnan lisäksi seuraamme kansainvälistä eläinpoliittista kenttää ja tuomme tätä tietoa Suomeen. Viestimme omien kanaviemme kautta suoraan, mutta sen lisäksi välitämme paljon tietoa myös suomalaisen median käyttöön. Näin olemme yksi aktiivisimmista, ellei aktiivisin, kansainvälisen eläinpolitiikan seuraajista ja tiedon välittäjistä Suomessa. Ilman Animaliaa tätä tietoa ei olisi käytössä Suomessa.

Kansainvälisen toiminnan lisäksi käytämme varoja meitä pienempien järjestöjen tukemiseen. Viime vuonna esimerkiksi tuimme kansainvälistä koiriin liittyvää eläinsuojelutyötä. Tuimme Rescueyhdistys Kulkurit ry:n Carpe-koiratarhaprojektia Romaniassa ja Dobrij Pes -järjestön koiratarhan jälleenrakennusta Venäjällä. Tänä vuonna tuemme kansainvälisiä turkistarhauksen vastaisia kampanjoita. Toisinaan myös Animalia hakee ja saa tukea itseään isommilta järjestöiltä. Compassion in World Farming on suuri kansainvälinen järjestö, joka antoi meille tukea, jotta voimme osallistua kansainvälisen bestseller-kirjan Farmageddonin käännösprojektiin. Farmageddon käsittelee eläintuotannon tuhoisia vaikutuksia niin eläimiin, ympäristöön kuin terveyteenkin.

Kamppailu eläinten oikeuksien edistämiseksi on kansainvälinen ja yhteinen. Animalia jatkaa työtä eläinten puolesta kotimaisen työn lisäksi aktiivisesti myös kansainvälisissä yhteyksissä. Tuellasi tämä on mahdollista. Kiitos sinulle!

Kuva: Flickr / Dzīvnieku brīvība CC BY 2.0.

Tilaa Animalia-lehti

Juttu on julkaistu alun perin Animalia-lehden numerossa 2/2017. Haluatko lehden kotiisi? Voit tilata sen liittymällä Animalian jäseneksi tätä kautta (linkki aukeaa uuteen välilehteen).

Kerro kaverillesi:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Telegram
Jaa artikkeli

Lisää aiheesta: