Suomessa teurastettiin 79 miljoonaa eläintä vuonna 2018 ja maailmanlaajuisesti 70 miljardia. Tiedämme kuitenkin hyvin, että eläimiä hyväksikäyttävä ja epäekologinen tuotantotapa ei ole kestävä. Keväällä 2018 yksi teurastamo avasi ovensa valokuvaajalle.
Kuvajournalisti Emmi Kähkönen dokumentoi yhden tavallisen iltapäivän suomalaisessa teurastamossa pääsiäisen alla. Silloin teurastetaan erityisen paljon karitsoja.
Aika paljon
79 miljoonaa on aika paljon, mietin ajaessani teurastamoon.
Olen matkalla dokumentoimaan teurastamon tavallista arkipäivää. Olen kasvanut eläinten kanssa ja nähnyt niiden kuolemaa. En ole herkkä verelle enkä sisäelimille, mutta minua jännittää niin paljon, etten ole enää varma oliko kuvausreissu sittenkään hyvä idea.
Pysähdyn teurastamon pihaan. Ilmassa haisee lampola, veri ja poltettu liha. Pihalla on arvioni mukaan tuhannen litran juottoastia täynnä aivoja. Aivot kelluvat kudosnesteen ja veren värjäämässä tankissa.
Sivuovesta pääsen toimistoon, josta saan suoja-asun ja opastusta. Suoja-asu suojaa teurastusaluetta sekä minua roiskeilta. Vedän puvun päälleni työntekijöiden pukuhuoneessa, jonka lattia on täynnä verta.
Pelkään, että pyörryn ja likaan itseni verilammikossa.
Ovi pukuhuoneesta teurastusalueelle aukeaa. Kammottava löyhkä valuu sieraimiini ja saa silmäni kostumaan. Haju on terävä. Se tunkeutuu läpi vaatteiden ja jää kiinni sieraimiin. Lampolan hajumuistoon liimautuu kiinni kuolema. Edessäni näen valtavan hallin täynnä punaista.
Liejua, pyörteitä, vanoja, roiskeita. Katkenneita jalkoja, sisäelimiä, päitä. Roikkuvat päättömät ja nyljetyt karitsat.
Kaikki se elämä
Kaikki se elämä, jota arvostan, valuu löyhkäävänä viemäriin. Se roiskuu teurastajan essuun ja turmelee rakkaan lampolan hajumuiston. Kuoleman löyhkä on kamala. Sen etova haju syöpyy syvälle keuhkoihin. Tilanne on niin absurdi, että se naurattaa.
Lampaat ovat pieniä eläimiä, mutta voimaa niiden tappamiseksi on käytettävä. Lammas toisensa perään pudottaa päänsä sankoon. Veri valuu kurkusta vanana ja roiskuu teurastajan esiliinaan. Sangossa olevien päiden silmät ovat auki. Ne tuijottavat sieltä outo ilme kasvoillaan.
Ruho pyörähtää ympäri linjastolla, jonka vieressä teurastaja katkaisee jalat ja heittää ne metrin päässä sijaitsevaan jalkasankoon. Vieressäni lattialla on pala jalkaa. Se on ilmeisesti lentänyt ohi jalkasangosta.
Linjaston päällä makaa päättömiä karitsoja, joilta kone vetää nahkan irti. Linjastolla ruho nostetaan ylösalaisin, jolloin kellertävä selkäydinneste valuu tummanpunaiselle lattialle. Katkotut jalat ovat sidottuina metalliketjulla.
Kaikkialla on verta, ulostetta, ruumiin nesteitä ja kovaa harmaata betonia. Verisiä työkaluja ja likaisia essuja. Kuollut karitsa mätkähtää seinään voimalla.
Linjaston lopussa eläimistä on jäljellä vain verinen seinä.
Lue myös Emmi Kähkösen kolumni Eläimet eivät ole olemassa meitä varten.
HUOM: Kuvareportaasi on kirjoitettu vuonna 2020, kun näyttely oli esillä Helsingissä nimellä 79 miljoonaa. Vuonna 2021 näyttelyn nimi on 81 miljoona, sillä teurastettavien eläinten määrä on Suomessa kasvanut kahdella miljoonalla. 81 miljoonaa -näyttely on esillä galleria Rongassa Tampereella 13.3.–1.4.2021. Tutustu näyttelyyn Facebookissa.
