79 miljoonaa

Emmi Kähkönen

Kuvajournalisti

Suomessa teurastettiin 79 miljoonaa eläintä vuonna 2018 ja maailmanlaajuisesti 70 miljardia. Tiedämme kuitenkin hyvin, että eläimiä hyväksikäyttävä ja epäekologinen tuotantotapa ei ole kestävä. Keväällä 2018 yksi teurastamo avasi ovensa valokuvaajalle. 

Kuvajournalisti Emmi Kähkönen dokumentoi yhden tavallisen iltapäivän suomalaisessa teurastamossa pääsiäisen alla. Silloin teurastetaan erityisen paljon karitsoja.  

Teurastamon lattia on verinen ja siellä seisoo teurastaja mustissa kumisaappaissa.

Aika paljon  

79 miljoonaa on aika paljon, mietin ajaessani teurastamoon. 

Olen matkalla dokumentoimaan teurastamon tavallista arkipäivää. Olen kasvanut eläinten kanssa ja nähnyt niiden kuolemaa. En ole herkkä verelle enkä sisäelimille, mutta minua jännittää niin paljon, etten ole enää varma oliko kuvausreissu sittenkään hyvä idea. 

Pysähdyn teurastamon pihaan. Ilmassa haisee lampola, veri ja poltettu liha. Pihalla on arvioni mukaan tuhannen litran juottoastia täynnä aivoja. Aivot kelluvat kudosnesteen ja veren värjäämässä tankissa. 

Sivuovesta pääsen toimistoon, josta saan suoja-asun ja opastusta. Suoja-asu suojaa teurastusaluetta sekä minua roiskeilta. Vedän puvun päälleni työntekijöiden pukuhuoneessa, jonka lattia on täynnä verta. 

Pelkään, että pyörryn ja likaan itseni verilammikossa. 

Siivouslastalla puhdistetaan veristä teurastamon lattiaa.

Ovi pukuhuoneesta teurastusalueelle aukeaa. Kammottava löyhkä valuu sieraimiini ja saa silmäni kostumaan. Haju on terävä. Se tunkeutuu läpi vaatteiden ja jää kiinni sieraimiin. Lampolan hajumuistoon liimautuu kiinni kuolema. Edessäni näen valtavan hallin täynnä punaista. 

Kuollut lammas roikkuu teurastamon linjastossa.

Liejua, pyörteitä, vanoja, roiskeita. Katkenneita jalkoja, sisäelimiä, päitä. Roikkuvat päättömät ja nyljetyt karitsat. 

Kahdelta lampaalta on leikattu kurkut auki, joista valuu verta astiaan.

Kaikki se elämä 

Kaikki se elämä, jota arvostan, valuu löyhkäävänä viemäriin. Se roiskuu teurastajan essuun ja turmelee rakkaan lampolan hajumuiston. Kuoleman löyhkä on kamala. Sen etova haju syöpyy syvälle keuhkoihin. Tilanne on niin absurdi, että se naurattaa. 

Sisäelimiä on ripustettu tankoon roikkumaan.

Lampaat ovat pieniä eläimiä, mutta voimaa niiden tappamiseksi on käytettävä. Lammas toisensa perään pudottaa päänsä sankoon. Veri valuu kurkusta vanana ja roiskuu teurastajan esiliinaan. Sangossa olevien päiden silmät ovat auki. Ne tuijottavat sieltä outo ilme kasvoillaan. 

Lampaiden ruhoista katkaistut päät putoavat astiaan.

Ruho pyörähtää ympäri linjastolla, jonka vieressä teurastaja katkaisee jalat ja heittää ne metrin päässä sijaitsevaan jalkasankoon. Vieressäni lattialla on pala jalkaa. Se on ilmeisesti lentänyt ohi jalkasangosta.  

Teurastamon lattialla näkyy yksinäinen sorkka.

Linjaston päällä makaa päättömiä karitsoja, joilta kone vetää nahkan irti. Linjastolla ruho nostetaan ylösalaisin, jolloin kellertävä selkäydinneste valuu tummanpunaiselle lattialle. Katkotut jalat ovat sidottuina metalliketjulla. 

Nyljetyn lampaanruhon jalat on sidottu metalliketjulla yhteen.

Kaikkialla on verta, ulostetta, ruumiin nesteitä ja kovaa harmaata betonia. Verisiä työkaluja ja likaisia essuja. Kuollut karitsa mätkähtää seinään voimalla. 

Linjaston lopussa eläimistä on jäljellä vain verinen seinä.

Teurastamon valkoisessa seinässä näkyy tuoreita veriroiskeita.

Lue myös Emmi Kähkösen kolumni Eläimet eivät ole olemassa meitä varten.

Kerro kaverillesi:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn
Share on whatsapp
WhatsApp
Share on email
Email
Share on telegram
Telegram
Jaa artikkeli

Lisää aiheesta: