Suomi ilman turkiksia? Eurooppalainen kansalaisaloite Fur Free Europe haastaa Suomen kohtaamaan jälleen keskustelun turkistarhauksen lopettamisesta.
Turkistarhaus onkin yksinkertainen esimerkki tilanteesta, jossa elinkeinovapaus ja omaisuuden suoja sekä eläinten hyvinvointi asettuvat vastakkain vaakakuppiin. Erityisen makaaberiksi tämän tekee monen turkistuotantoa varten käytettävän eläinlajin verrattainen kesyyntymättömyys sekä turkistuotannolla palveltavan intressin – turkistuotteiden käyttämisen – tarpeettomuus 2020-luvulla.
Turkistarhauksen kieltämisen kontekstissa keskeistä on, halutaanko elinkeinovapaudella ja omaisuudensuojalla perustella turkistuotantoon käytettävien eläinten kärsimyksen tietoista jatkamista. Juridisesti kysymys kulminoituu elinkeinovapauden ja omaisuuden suojan rajoittamiseen eläimen hyvinvoinnin palvelemiseksi. Perustuslakivaliokunnan lausunnossaan (PeVL 18/2013 vp) omaksuman kannan mukaan turkistarhauksen kiellolle ei ole perustuslaillista estettä.
Turkistarhauksen tulevaisuus on poliittinen kysymys
Kysymys turkistarhauksen lopettamisesta palaakin ennen kaikkea poliittiseksi, ei oikeudelliseksi kysymykseksi. Tarpeeksi laajamittaista poliittista tahtoa turkistarhauksen kieltämiseen ei kuitenkaan löytynyt vuonna 2013, kun eduskunta päätyi hylkäämään turkistarhauksen kieltoa ajaneen kansalaisaloitteen (KAA 1/2013 vp). Eduskuntakeskustelussa esitettiin tuolloin toiveita siitä, että eläinsuojelulain kokonaisuudistus parantaisi myös turkistuotantoa varten käytettävien eläinten hyvinvointia (täysistunnon pöytäkirja 70/2013 vp). Kyseinen kokonaisuudistus on edelleen kesken: hallitus antoi esityksensä eläinsuojelulain kokonaisuudistukseksi (HE 186/2022 vp laiksi eläinten hyvinvoinnista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi) eduskunnalle 22.9.2022.
Hallituksen esityksen luonnos oli ennen eduskunnalle antamista lausuntokierroksella. Lausuntoyhteenvedossa yksityishenkilöiden antamista lausunnoista todetaan, että koko lakiluonnoksessa eniten kritiikkiä sai osakseen turkistarhauksen jatkuminen. Kokonaisuudistukseen ladatut toiveet eivät kuitenkaan vaikuta toteutuvan: turkistarhaus jatkuu, ja sinänsä konseptina kiiteltyyn listaan sallituista tuotantoeläimistä sisältyy yhä esimerkiksi soopeli.
Eläinsuojelulainsäädännön kokonaisuudistus kattaa eläinsuojelulain lisäksi myös siihen liitännäiset asetukset. Valtioneuvoston asetukseen turkiseläinten suojelusta esitetyt muutokset näennäisesti turvaavat turkiseläinten jatkuvan vedensaannin. Jatkuvan vedensaannin perusperiaatetta kuitenkin koverretaan tyhjäksi poikkeuksin ja siirtymäajoin. Tämä alleviivaa sitä tahtotilaa, joka Suomen poliittisella kentällä turkiseläinten olojen parantamisen osalta vallitsee – tai siis on vallitsematta. Toisaalta ratkaisu on linjassa eläinsuojelulain kokonaisuudistuksen kunnianhimottomuuden kanssa.
Turkistarhaton Eurooppa on mahdollinen
Euroopan tilanteen kehitys luo kuitenkin toivoa. Euroopan unionin tuomioistuin on tunnustanut ratkaisukäytännössään eläinten hyvinvoinnin EU:n yleisen edun mukaisena tavoitteena. Tämä mahdollistaa eläinten hyvinvoinnin turvaamisen myös silloin, kun se rajoittaa Euroopan unionin perusoikeuskirjassa tunnustettuja elinkeinovapautta tai omistusoikeutta.
Eurooppalainen turkistarhauksen kielto onkin tältä osin juridisesti yhtä mahdollinen kuin suomalainenkin. Häkkikasvatuksen kieltoa vaatineen EU-kansalaisaloitteen (End the Cage Age) menestys valaa puolestaan uskoa siihen, että tahtotila eläineettisempään lainsäädäntöön on Euroopan tasolla Suomea kunnianhimoisempi. Suomi ilman turkiksia saattaakin saapua vasta turkistarhattoman Euroopan myötä.
Veera Koponen (OTM, väitöskirjatutkija) työskentelee Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan Eläimet hyvinvointiregiimissä -tutkimushankkeessa (Animals under a Welfarist Regime, ANIWERE). Koponen tutkii Suomen eläinsuojeluoikeutta, eläinsuojeluoikeuden yleisiä periaatteita sekä ihmisoikeuksien ja eläinten hyvinvoinnin rajapintoja.
Kuvat: Jo-Anne McArthur / #MakeFurHistory / We Animals Media & Janne Aspelund
