Animalian Heidi Kivekäs mukana vapaaporsitusta selvittävässä työryhmässä 

Susanna Lindstedt

Markkinointiviestinnän harjoittelija

Maa- ja metsätalousministeriön asettama vapaaporsitusta edistävä työryhmä aloittaa työskentelynsä maaliskuussa.  

Uudistettavan eläinsuojelulain viime vuonna esitettyyn luonnokseen on kirjattu emakoiden tiineytyshäkkikielto 15 vuoden siirtymäajalla. Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelmassa esitetään selvitettäväksi myös porsitushäkeistä luopumista. Nyt toimintansa aloittavan vapaaporsitusta edistävän työryhmän toiminta perustuu edellä mainittuun hallitusohjelman kirjaukseen.  

Työryhmän tehtävänä on määritellä vapaaporsitus sekä se,  miten vapaaporsitusta voidaan edistää lainsäädännön ja tukijärjestelmien kautta. Animalian toiminnanjohtaja Heidi Kivekäs on nimitetty työryhmään. Kivekäs kertoo, että Animalia on tehnyt vuosia töitä eläinten häkkikasvatuksen kieltämiseksi, ja yksi päätavoitteista eläinsuojelulakiin on sekä tiineytys- että porsitushäkkien kielto.  

“Esimerkiksi Tanska, Ruotsi, Iso-Britannia ja Norja ovat jo kieltäneet tiineytyshäkkien käytön. Hollannissa emakon sallittu pitoaika tiineytyshäkissä on vain neljä vuorokautta tiineytyksen jälkeen ja Sveitsissä maksimissaan kymmenen vuorokautta. Ruotsissa, Norjassa ja Sveitsissä myös porsitushäkit on kielletty ja käytössä on vapaaporsitus”, Kivekäs kertoo. 

Paremmat olosuhteet porsimiselle  

Emakkosikaloissa pidetään tilasta riippuen jopa satoja emakoita. Emakoita on lain mukaan sallittua pitää lähes puolet vuodesta liikkumisen estävissä häkeissä. Useimmiten porsiminen ja porsaiden hoito tapahtuu porsimishäkissä, joka estää emakon kääntymisen ja sallii sille vain hieman liikkumatilaa pituussunnassa. 4–5 viikon imetyksen jälkeen porsaat vieroitetaan ja siirretään vieroitusosastolle. Emakko siirretään tiineytyshäkkiin, jossa sitä voidaan pitää tiinehtymisen varmistumiseen asti eli noin neljä viikkoa. Sen jälkeen emakko siirretään ryhmäkarsinaan, josta sen viedään taas porsitushäkkiin noin viikkoa ennen arvioitua synnytystä. Emakko elää tässä rytmissä, kunnes päätyy teuraaksi noin kahden vuoden iässä.    

Animalian toiminnanjohtaja Heidi Kivekäs vapaaporsitusta selvittävässä työryhmässä maaliskuussa 2020.
Animalian toiminnanjohtaja Heidi Kivekäs on mukana vapaaporsitusta selvittävässä työryhmässä.

“Häkkikasvatukseen verrattuna vapaaporsituskarsina tarjoaa paremman tilan sekä emakoille että porsaille. Karsina tarjoaa emakoille mahdollisuuden liikkua, ja siten paremmat mahdollisuudet toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään, kuten pesänrakentamiskäyttäytymistä. Emakolla on myös parempi kontakti porsaisiinsa vapaaporsitusolosuhteissa”, Kivekäs sanoo. 

Puolueet kannattavat häkkikieltoa  

Eduskuntapuolueilta kysyttiin vaalikeväänä 2019 mielipiteitä tuotantoeläinten häkkikasvatuksesta Animalian ja SEYn kyselyllä. Pääministeripuolue SDP, vihreät ja vasemmistoliitto sekä RKP ilmoittivat olevansa häkkikiellon kannalla. Näistä SDP, vihreät ja vasemmistoliitto olivat häkkikiellosta täysin samaa mieltä ja RKP oli osittain samaa mieltä. Vain Keskusta oli osittain eri mieltä.   

“Sekä kansan että hallituksen selvä enemmistö vastustaa emakkohäkkejä, joten niiden kieltämisen pitäisi olla ilmeistä. Porsitushäkkien kielto olisi tärkeä askel kohti edistyksellisempää eläinpolitiikkaa. Tätä Animalia ajaa tänä keväänä työryhmässä”, Kivekäs kertoo.  

Kuva: Laura Uotila, Kivekkään kuva: Maria Lindqvist

Kerro kaverillesi:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn
Share on whatsapp
WhatsApp
Share on email
Email
Share on telegram
Telegram
Jaa artikkeli

Lisää aiheesta: