Pakko se on myöntää. Taidan tietää enemmän dinosauruksista kuin syötäväksi kasvatettavista eläimistä. Minä, joka olen viettänyt suuren osan lapsuudestani navetassa, kasvanut maaseudulla, hoitanut kesätöissä vasikoita, sikoja, kanoja ja lampaita. Minä, joka olen ryhtynyt nimenomaan tuotantoeläinten kykyjen ja persoonallisuuden vuoksi varhaisteininä kasvissyöjäksi. Minä, joka tutkin kriittisen eläintutkimuksen lähtökohdista tuotantoeläinten eläimyyttä.
Dinosaurukset eivät edes ole elämänmittainen intohimoni, vaan olen kerryttänyt dinosaurustietouteni koulusta, viihteestä ja lastenkirjoista. Edes perheemme lapset eivät ole varsinaisia dinosaurusentusiasteja, mutta nerokkaan Dinojuna-lastenanimaation ja runsaan lapsille suunnatun tietokirjallisuuden ansiosta nykyvanhempi oppii dinosauruksista ihan tahtomattaan.
Suhteemme dinosauruksiin onkin monilla tavoin ihanteellinen. Me olemme kiinnostuneita dinosauruksista ja haluamme oppia heistä uutta.
Emme tarvitse eläintarhoja ymmärtääksemme eläimiä
Muinaisia jättiliskoja tutkitaan paljon. Niin paljon, että vuonna 2019 löydettiin 44 uutta dinosauruslajia. Se on lähes yksi uusi laji viikossa. Heurekan elämysjohtaja Mikko Myllykosken mukaan uusi dinosaurusnäyttely pitää järjestää kymmenen vuoden välein. Niin paljon sekä tietomäärä että kiinnostus kasvavat tuossa ajassa.
Samaan aika-arvioon päätyi lapsille suunnatusta tietokirjallisuudesta katsauksen kirjoittanut Matti Leinonen vuonna 2001: ”Tutkimus kehittyy niin hurjaa vauhtia, että kymmenen vuoden takaiset dinokirjat alkavat olla vanhentuneita. Tämä ei koske vain yksittäisiä tietoja vaan esimerkiksi koko mielikuvaa dinojen fyysisistä, henkisistä ja sosiaalisista ominaisuuksista.” (Leinonen, 2001, 188).
Hienoa. Kannatan ajantasaisen tieteellisen tiedon välittämistä lapsille.
Alan kuitenkin protestoida. Miksi muista eläimistä ei kirjoiteta yhtä taajaan uusimpaan tietoon perustuvia kirjoja? Mitä me oikeastaan edes tiedämme vaikkapa lehmien, ahventen, harakoiden, kastematojen tai vaikkapa hevosten fyysisistä, henkisistä ja sosiaalisista ominaisuuksista? Tätä tekstiä päätyy lukemaan kenties valikoitu joukko ihmisiä, joilla todella on tällaista tietoa. Mutta kuinka paljon kalastajat tietävät kalojen (ja matojen) kivuntunnosta tai sosiaalisuudesta? Kuinka moni ratsastaja tietää, millainen vaikutus kuolaimella on hevosen suun alueen herkkään hermostoon tai ratsastajan painolla hevosen selkälihaksiin? Minä esittelin pienelle lapselleni lehmän kertomalla, että lehmä on märehtijä, jolla on neljä mahaa. Kyllä hävetti. (Sentään en sanonut, että lehmistä lypsetään maitoa.)
Dinosaurukset ovat selkeä todiste, että eläimiä ei tarvitse lennättää maapallon toiselta puolelta väärälle kasvillisuusvyöhykkeelle ja lukita aitauksiin, jotta kiinnostuisimme heistä.
Dinosauruksissa on aivan erityistä se, että voimme oppia heistä paljon, vaikka emme koskaan elämämme aikana näe dinosaurusta. Uskallan väittää, että moni tietää enemmän dinosauruksista kuin vaikkapa eläimistä, joita kohtaa päivittäin lähiympäristössään tai joita käy katsomassa eläintarhassa ja vesieläinpuistoissa. Kuitenkin juuri eläimistä oppimista pidetään tärkeänä syynä eläintarhojen ylläpitämiselle ja niissä vierailemiselle.
Koska emme voi mennä katsomaan dinosauruksia tosielämän Jurassic Parkiin, dinosaurusnälkää tyydytetään juuri kirjoilla, dokumenttielokuvilla, museoilla, joissa on esillä dinosaurusten fossiileja tai niiden rekonstruktioita, dinosaurusroboteilla ja -hologrammeilla. Walk with the Dinosaurs -show’ssa voi jopa kävellä hirmuliskojen kanssa.
Eikö muistakin eläimistä voisi oppia ja heidän seurassaan viihtyä samalla tavalla, ilman heidän läsnäoloaan? Dinosaurukset ovat selkeä todiste, että eläimiä ei tarvitse lennättää maapallon toiselta puolelta väärälle kasvillisuusvyöhykkeelle ja lukita aitauksiin, jotta kiinnostuisimme heistä.
Kadonnut maailma kiehtoo
Millä dinosaurusten lellikkiasemaa ihmisten sydämissä voidaan selittää? Ainakin dinosaurukset ovat kiehtovia siksi, että he ovat lopulta aina saavuttamattomissa. Dinot ovat mysteerejä. Vähän samankaltaisia kuin norsut tai sarvikuonot, krokotiilit ja komodonvaraanit, mutta sittenkin erilaisia: suurempia, hurjempia ja mielikuvituksemme täydentämiä.
Dinosaurukset kielivät myös maapallon pitkästä historiasta ja evoluutiosta. On hengästyttävää ajatella, kuinka pitkään maapallolla on ollut elämää ja kuinka rikasta ja elinvoimaista se on ollut ennen ihmisten luomia niin sanottuja korkeakulttuureja. Sadoista miljoonista vuosista puhuttaessa aivot ovat nyrjähtää sijoiltaan, mutta dinosaurukset konkretisoivat ajankulua. Ensimmäiset dinosaurukset elivät triaskaudella 250–200 miljoonaa vuotta sitten. Jurakaudella (200–145 miljoonaa vuotta sitten) kasvoi saniaisia. Stegosaurus söi niitä. Liitukaudella (144– 66 miljoonaa vuotta sitten) kasvoivat ensimmäiset kukat, jotka olivat magnolian ja leinikin kaltaisia. Niitä söivät esimerkiksi corythosaurukset ja euoplocephalukset.
Jättimäinen koko on tietenkin itsessään kiehtova dinosaurusten ominaisuus, olkoonkin, että meidän päiviemme sinivalas on suurempi kuin yksikään elänyt dino.
Tärkeä valttikortti on myös se, että dinosaurukset kuolivat ennen ihmisten aikaa. Saamme siis ihailla, kauhistella ja kaivata dinosauruksia puhtaalla omallatunnolla. Emme olisi voineet tehdä mitään toisin.
Jättikokoiset, koukkukyntiset, nuijahäntäiset ja piikkiselkäiset dinosaurukset antavat lisäksi mahdollisuuden pelätä jotakin turvallisesti, mikä on erityisen tärkeää pienille lapsille – niin hurjat kuin giganotosauruksen hampaat olivatkin, ne lakkasivat raatelemasta 97 miljoonaa vuotta sitten. Vaara ohi.
Dinosaurukset on myös kaupallistettu äärimmäisen taidokkaasti. Perinteisen krääsän lisäksi lapset saavat iloita ja oppia dinosauruksista osallistavien lelujen ansiosta, joita ovat esimerkiksi paleontologisetit, joissa saa itse kaivaa dinosauruksen fossiilin savesta tai koota dinosauruksen luut luurangoksi. Meidän perheessämme suurin hitti on dinosauruksen muna, jonka voi laittaa vesiastiaan. Noin vuorokaudessa munasta kuoriutuu dinosaurus. Se on aina tunnepitoinen hetki, kuin oikean, elävän olennon syntymä.
Tärkeä valttikortti on myös se, että dinosaurukset kuolivat ennen ihmisten aikaa. Asteroidi tai mikä lie, joka tuhosi jättiliskot maapallolta, ei ollut ihmisen toiminnan seurausta. Saamme siis ihailla, kauhistella ja kaivata dinosauruksia vilpittömän puhtaalla omallatunnolla. Emme olisi voineet tehdä mitään toisin.
Dinosauruksia ei voida tuoda takaisin, mutta ehdimme vielä rakentaa toisenlaisen suhteen lintuihin
Ja lopuksi, dinosaurukset saavat näin hyvää kohtelua, koska he tosiaan ovat kuolleita. On aika todennäköistä, että Jurassic Park haluttaisiin rakentaa oikeasti, jos se olisi mahdollista. Dinosaurukset herätettäisiin kuolleista, jotta voisimme sulkea otukset aitauksiin etuoikeutettujen ihmisten pällisteltäväksi jäätelön sulaessa sormille. Jonkin ajan kuluttua ihmiset kyllästyisivät ihan tavallisiin sauruksiin ja haluaisivat nähdä jotain uutta ja ihmeellistä, jolloin voitaisiin turvautua geenimuunteluun kuten Jurassic World -elokuvassa. Sairaiden yksilöiden poistamiseksi voitaisiin luoda metsästysturismia, ja jos kerran dinosauruksia kuolee, niiden lihaa voisi varmaan syödäkin. Ja niin edelleen ja niin edelleen.
Niin että paljon onnea vaan dinosaurukset, ettette ole enää täällä. Ikäväähän se on, että aikanne maan päällä päättyi, mutta lyhyemmän korren vetivät kuitenkin miljoonien vuosikymmenten päässä elävät jälkeläisenne linnut. Linnut ovat nyt ahdingossa, koska luonnon monimuotoisuus on tuhoutumassa eikä linnuille riitä enää ruokaa tai pesintäpaikkoja.
Broilerit, joita on maailmassa enemmän kuin mitään muita kuivalla maalla eläviä selkärankaisia, arviolta 50 miljardia yksilöä, voisivat määränsä puolesta hallita maailmaa esi-isiensä tapaan, mutta sen sijaan he joutuvat elämään äärimmäisellä tavalla säädellyissä olosuhteissa, äärimmäisellä tavalla säädetyissä kehoissaan, äärimmäisellä tavalla säädetyn ja tyngäksi jäävän varjoelämän.
Broilerit voisivat määränsä puolesta hallita maailmaa esi-isiensä tapaan, mutta sen sijaan he joutuvat elämään äärimmäisellä tavalla säädetyn ja tyngäksi jäävän varjoelämän.
Voisimmeko oppia katsomaan kanaa kuten katsomme tyrannosaurusta? Avoimin mielin, kiinnostuneina ymmärtämään. Enemmän kiinnostuneina kanojen älykkyydestä, perhe- ja ystävyyssuhteista, ravinnonhankintametodeista, fyysisistä tarpeista ja mentaalisista prosesseista kuin kanan lihasten tai munasolujen maustamisesta. Yksi tärkeä keino olisi kirjoittaa kanoista kirjoja kuten dinosauruksista. Niin kauan kuin kanoista kerrotaan vain, että ”kana sanoo kotkot ja munii munia”, kana häviää pelin.
Lähteet
Korolainen, Tuula (toim.). 2001. Kirjaseikkailu: lasten- ja nuortenkirjallisuuden opas. Tammi.
