Viime viikko sai suuren osan suomalaista voimaan pahoin – Oikeutta Eläimille -järjestön julkaisemat raakaa väkivaltaa sisältävät videot koirien koulutuksesta täyttivät mediat. Tuskin kukaan empatiakykyinen ihminen pystyi katsomaan niitä tuntematta tuskaa koirien puolesta. Koirien systemaattinen, väkivaltainen kohtelu herätti paljon keskustelua eläinsuojelulainsäädännöstämme, mutta myös siitä, miten koiran muuttuminen harrastusvälineeksi saa ihmisen oikeuttamaan itselleen sen äärimmäisen julman kohtelun.
Koiraa pidetään ihmisen parhaana ystävänä. Koira on monelle tärkeä perheenjäsen, jonka hyvinvoinnista huolehditaan aikaa ja rahaa säästämättä. Koirat ovat niin läheisiä, että niihin kohdistuvan väkivallan näkeminen saa syystäkin järkyttymään – miten samaan aikaan, kun me muut koirien huoltajat yritämme ymmärtää ja huolehtia koiraystävistämme kaiken parhaan taitomme mukaan, voi osa meihin vertautuvista koirien huoltajista käyttää tarkoituksellista väkivaltaa koiria kohtaan?
Tämänkaltaiseen suojelukoulutukseen tai muuhun koirien sähköttämiseen, lyömiseen, kuristamiseen ja muihin kipua ja pelkoa aiheuttaviin ”koulutusmenetelmiin” tottumattomien ihmisten on erittäin vaikea katsoa näitä videoita. Se on inhimillistä, sillä kuka tahansa meistä voi samaistua tilanteeseen ja miettiä tutun koiraystävän videolla nähtävän koiran tilalle. Se tuntuu itkettävän pahalta.
Lisätietojen tihkuessa selvisi, että kuvissa nähtyjä väkivaltaisuuksia oli todistamassa ainakin kaksi eläinlääkäriä ja poliisi. Miten voi olla mahdollista, että vielä työnsä puolesta eläinsuojelusta Suomessa vastaavat henkilöt voivat katsoa tällaista eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa siihen puuttumatta?
Kyse lienee kaikkien osallisten kohdalla tottumisesta ja halusta menestyä, kuulua joukkoon. Tietyissä piireissä on turruttu käyttämään mitä tahansa keinoja, kunhan lopputulos näyttää siltä, miltä ihmisen mielestä pitäisi. Vastaan sanojat on vaiennettu tekemällä heidät naurunalaisiksi tai estämällä pääsy koulutuksiin.
Samaan aikaan yhteiskuntamme rakenteisiin piiloutuu monenlaista muuta eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa, joka ei herätä samanlaisia tunteita, ei ainakaan yhtä monissa ihmisissä. Teurasautoihin lastattavia sikoja lyödään ja niille annetaan sähköpiiskalla iskuja, hevosia potkitaan, lyödään ja kiskotaan suusta, broilereita tapetaan hiilidioksidilla hitaasti ja tuskallisesti, turkiskettuja tapetaan sähkövirralla. Puhumattakaan siitä kaikesta julmuudesta, mitä koe-eläimiin voidaan kohdistaa. Harvalla meistä kuitenkaan on sika- tai kanaystäviä samalla tavalla kuin on koiraystäviä. Ehkä siksi muihin eläimiin kohdistuva väkivalta ei tunnu kaikista yhtä pahalta kuin koiriin kohdistuva.
Eläin itse ei tiedä, satutetaanko sitä harrastuksen, ruuantuotannon tai vaatetuksen vuoksi. Eikä sillä pitäisi muutenkaan olla mitään merkitystä. Kaikki eläimiin kohdistuva väkivalta tulisi yhteiskuntamme tuomita yhtä lailla. Se tarkoittaa rajua muutosta eläinsuhteessamme, mutta se meidän on tehtävä. Jos näkisimme eläimet muina kuin hyödykkeinä, ei väkivaltaan olisi enää samanlaisia mahdollisuuksia kuin tällä hetkellä on.
Akuutin tilanteen korjaamiseksi tarvitaan kuitenkin myös toimia: keväällä lausunnolle tulevaa eläinten hyvinvointilakia on tiukennettava, eläinsuojeluvalvontaan on lisättävä resursseja ja eläinten palkitsemiseen perustuvasta koulutuksesta ja käsittelystä on jaettava nykyistä enemmän tietoa. Lisäksi kaikesta eläinten kohtelusta on tehtävä nykyistä avoimempaa ja kaikkeen väkivaltaiseen kohteluun on puututtava heti. Jokainen eläinten kanssa tekemisissä oleva pystyy vaikuttamaan näihin seikkoihin, ja jokaisen meistä velvollisuus on se myös tehdä.
Kirjoittaja on yhdeltä koulutukseltaan ammattitutkinnon suorittanut eläintenkouluttaja, joka työskentelee Animalian lisäksi koirien koulutuksen parissa, aina palkitsemiseen perustuen.
Kuva: Altino Dantas / Unsplash
Lähteet (muualla verkossa)
Oikeutta Eläimille 25.2.2021. Väkivalta ei ole harrastus.