Mitä eläimistä tehdään – sika

Tiina Ollila

Eläinteollisuus ei tarkoita pelkkää lihantuotantoa. Esimerkiksi siasta menee noin puolet elintarvikekäyttöön ja loppuosa päätyy esimerkiksi rehuihin, polttoaineisiin ja lannoitteisiin.

Lihankulutus on aihe, josta puhutaan ja kirjoitetaan harva se viikko. Lihansyönti aiheuttaa ilmastopäästöjä, terveyshaittoja ja on syy isoimpien eläinoikeusongelmien taustalla. Lihansyönnin lopettaminen ei kuitenkaan tarkoita eläinperäisistä tuotteista eroon pääsyä: eläinten eritteitä, ruumiinosia ja -nesteitä käytetään monissa tuotteissa “piilossa”.

Teurastusprosessissa syntyy ihmiselle syötäväksi tarkoitettujen tuotteiden lisäksi monia erilaisia sivutuotteita. Niitä käytetään muun muassa lääke-, kosmetiikka-, biopolttoaine- ja eläinrehutuotannossa. Moni ajattelee, että hyvä kun eläimistä käytetään kaikki hyödyksi, mutta ilman resursseja ja päästöttä niidenkään kuljettaminen ja jatkokäsittely ei käy.

Mitä sioista tehtiin aiemmin?

Esimerkiksi sian päästä keitettiin ennen vanhaan sianpääsylttyä ja muut elimet – keuhkot, maksat, sydämet ja munuaiset – hienonnettiin makkaran täytteeksi. Kaikki ravinnoksi kelpaamaton ihra ja elinten rasva otettiin talteen saippuan tekoa varten. Nykyäänkin syömättömistä osista valmistetaan muita tuotteita kuin elintarvikkeita.

Pielisen museon kokoelmissa on erilaisia kansanparannusvälineitä, kuten siankärsä, jota on käytetty parannus- ja kostotaioissa. Torahampaita on käytetty myös eri tarkoituksiin kansanparannuksessa, taikaesineenä ja esimerkiksi pitsin silittämisessä.

Mitä siasta syödään?

Teurastettava sika painaa noin 90 kiloa. Sian painosta noin puolet menee elintarvikekäyttöön. Vuonna 2021 teurastamoissa käsiteltiin 176,03 miljoonaa kiloa sianlihaa.

Nykyään Suomessa sikojen elimiä ei juuri hyödynnetä elintarviketeollisuudessa. Syynä tähän on suomalaisten ruokailutottumusten muutokset. Nykyään suomalaiset vieroksuvat elimiä maun ja lihasta poikkeavan rakenteen vuoksi. Eli joko ruhonosien hygieeninen kerääminen ja käsittely ei ole järjestettävissä tai niiden kerääminen myytäväksi ei ole taloudellisesti kannattavaa. Tämän takia elintarvikkeeksi kelpaavia osia päätyy sivutuotteiksi.

Mitä siasta tehdään nykyään?

Eläimistä saatavia sivutuotteita ovat ne osat eläimistä ja eläimistä saatavista tuotteista, joita ei käytetä ihmisravinnoksi. Näitä ovat kuolleet eläimet, entiset eläinperäiset elintarvikkeet, kompostointilaitoksiin menevä ruokajäte sekä eläinten teurastuksessa syntyvät jakeet, joita ei käytetä ihmisravinnoksi. Sivutuotteiksi menevät myös lihantarkastuksessa hylätyt ruhon osat (esimerkiksi märkäinen niveltulehdus, mätäpaise), sikiöt ja teurastamoiden jätevedestä erotettu eläinperäinen aines.

Suomessa muodostuu vuosittain noin 260 000 tonnia eläinperäisiä sivutuotteita. Pienteurastamon oppaassa on arvioitu, että 1000 sian teurastuksesta muodostuu luokan 2 sivutuotteita 10 tonnia ja luokan 3 sivutuotteita 30 tonnia. Jokaista sikaa kohden tulee noin 50–100 litraa jätevettä.

Sian nahka, luut, keuhkot, henkitorvi käytetään lemmikki- ja turkiseläinten ruoaksi. Sian ruoansulatuskanavan (maha ja suoli) sisältö eli noin 10 % sian elopainosta päätyy kompostiin. Rasva, jota sitäkin on melkein 10 % sian painosta, menee rasvateollisuuteen ja loput siasta eli veri käsittelylaitokseen. Sianrasva prosessoidaan rehurasvaksi tai biopolttoaineiden raaka-aineeksi.

Eläinravinto- ja biopolttoainekäyttöön tuotettujen proteiini- ja rasvavalmisteiden lisäksi eläinperäisistä sivutuotteista tehdään raaka-aineita lannoitteisiin. Puutarhakaupoilla eläinperäisiä tuotteita välttelevän tulee olla tarkkana: esimerkiksi kukkien lannoitepuikoissa ilmoitetaan olevan “animaalisia sivutuotteita” ja merilintujen ulosteita, marjalannoitteessa lihaluujauhoa ja kasviksille tarkoitetussa lannoitteessa kananlantaa ja karvoista valmistettua jauhoa lihaluujauhon lisäksi.

Honkajoki Oy käsittelee noin 90 % kaikista suomalaisista eläinperäisistä sivutuotevirroista. Honkajoen omistavatkin puoliksi Atria Oyj ja HKScan Finland Oy.

Turkistarhauksen ja siasta otettavien sivutuotteiden yhteys

Rehusekoittamossa valmistetaan turkiseläinten rehua asiakastarhoille. Keräyskeskuksessa kerätään ja käsitellään raaka-aineita, jotka käytetään turkiseläinrehun tai tarhakoirien rehun raaka-aineena. Suomessa toimivat turkisrehusekoittamot ja teurastamojen yhteydessä olevat keräyskeskukset rekisteröi Ruokavirasto.

Turkiseläinten rehuissa saa käyttää luokan 3 ja 2 sivutuotteita, jotka ovat rehukäyttöön soveltuvia. Käytännössä tämä tarkoittaa sellaisia eläinten osia, joissa ei ole mitään tautia aiheuttavaa. Esimerkiksi lantaa tai ruuansulatuskanavan sisältöä ei voi käyttää. Joitakin raaka-aineita ei voi käyttää rehussa sellaisenaan, vaan käsittelyn, kuten kuumennuksen tai hapotuksen, jälkeen.

Mitä sivutuotteita sitten juuri siasta voidaan käyttää turkiseläimille? Verta, sorkkia, siittimiä, utareita, kiveksiä, kohtuja, välilihaa, saparoita, sisärasvaa, virtsarakkoja, tyhjennettyjä mahoja ja suolia, haimoja, kieliä, kurkunpäitä, ruoka- ja henkitorvia, keuhkoja, sydämiä, maksoja, munuaisia, pernoja, palleoita, huulia, sieraimia ja korvia. Turkiseläinten suuhun voi päätyä myös sian vertymät ja ruhjeet, selkäytimet ja sahausjäte.

Mitä sioista menee vientiin?

Suomesta saa viedä tällä hetkellä sianlihaa ja sianlihatuotteita Etelä-Koreaan, Hongkongiin, Japaniin, Macaoon, Kiinaan, Singaporeen, Taiwaniin, Vietnamiin, Chileen, Kanadaan, Meksikoon, Yhdysvaltoihin, Albaniaan, Moldovaan, Ukrainaan, Australiaan ja Uuteen-Seelantiin. Venäjälle vienti ei tällä hetkellä ole vastapakotteiden vuoksi mahdollista. Siansuolia saa viedä Chileen. Sian siemennestettä saa viedä Japaniin, Kanadaan ja Yhdysvaltoihin. Kanadaan saa viedä myös sian verinäytteitä.

Kaikkia elintarvikkeita ja sivutuotteita voidaan toimittaa vientiin, kunhan vientimaan vaatimukset täyttyvät ja viennille on mahdollinen maa- tai laitoskohtainen hyväksyntä vientimaan viranomaisilta. Listaa tai lukumääriä siitä mitä kaikkea vientiin päätyy, ei ole olemassa.