Keskustelu ilmastonmuutoksesta käy kuumana, mutta eläintuottajat etujärjestöineen pyrkivät toppuuttelemaan puheita, joiden syyttävä sormi osoittaa maatalouden suuntaan.

Eläinperäisen ruoan tuottaminen vaatii enemmän energiaa, vettä sekä maapinta-alaa kuin kasviperäisen ruoan tuottaminen. Tuottajajärjestöjen suunnalta on kuitenkin kuulunut toiveita, että eläintuotannon sijaan mediassa keskityttäisiin mieluummin esimerkiksi lentomatkailun sekä autoilun tuottamien päästöjen puimiseen. Näin siitäkin huolimatta, että muun muassa hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n ilmastoraportti toteaa lihantuotannon olevan merkittävä päästöjen aiheuttaja ja kehottaa kaikkia lihan käytön vähentämiseen.

Viime aikoina erityisesti kotimaisesta naudasta on yritetty värittää vihreämpää kuin se todellisuudessa onkaan. Erilaisia ”suomalainen nauta vastaan brasilialainen nauta” -vertailuja tekemällä kotimaisen tuotannon ilmastovaikutukset eivät enää tunnukaan niin suurilta, mutta kuinka vankalla pohjalla nämä vertailut todellisuudessa seisovat?

Onko kotimainen tuotanto ympäristöystävällisempää?

Itsenäisen monitieteisen BIOS-tutkimusyksikön tutkija Ville Lähde huomauttaa, ettei ole olemassa mitään ”muita maita”, joista kaikista Suomi poikkeaisi radikaalisti. Lähteen mukaan tällainen väite asettaisi samalle viivalle esimerkiksi Yhdysvallat, Brasilian, Puolan, Ruotsin ja Australian.

”Luonnonvarakeskuksenkin tutkijat ovat muistuttaneet, että ilmastopäästöissä suomalainen tuotanto ei olennaisesti poikkea muusta Euroopasta. Suomalaista tuotantoa puolustetaan joskus sillä, että täällä on kestävämmät vesivarat, ja se on ihan hyvä argumentti. Mutta erilaisia ympäristöongelmia ei voi asettaa samalle viivalle vertailtaviksi. Kaikkien maiden pitää saada vähennettyä ilmastopäästöjään radikaalisti, jotta voidaan välttää pahimmat ilmastoskenaariot. Tätä ei voi välttää sillä, että vesitalous olisi kunnossa”, Lähde kertoo.

Suomalainen nauta syö pääosin nurmea, ja tätä argumenttia käytetään myös perusteena, kun kotimaista nautaa viherpestään ympäristöystävälliseksi. Suomessa tuotetaankin eläimille nurmirehua yli 700 000 hehtaarin alueella. Nykyisen maatalouspolitiikan tuotantotiloille asettamien vaatimusten vuoksi niin metsää kuin turvemaitakin raivataan koko ajan lisää eläintuotannon käyttöön, erityisesti lannanlevitykseen. Metsien kaataminen ja turvesoiden raivaaminen muuttavat kuitenkin hyvät hiilinielut päästölähteiksi.

Erityisen haitallista tämä on soiden osalta, joita raivataan vuosittain yli 3 000 hehtaaria viljelykäyttöön. Jo tällä hetkellä turvepeltojen viljely tuottaa enemmän ilmastopäästöjä kuin henkilöautoliikenne vuodessa. Kuitenkaan näitä päästöjä ei oteta huomioon elintarvikkeiden ilmastopäästöjä laskettaessa. Jos otettaisiin, kasvaisi suomalaisen maataloustuotteen ilmastokuorma huomattavasti. Suopeltoja on erityisesti Pohjois-Suomessa ja Pohjanmaalla, jotka ovat myös karjataloudelle merkittävimpiä alueita.

Tehotonta eläintuotantoa

Huomion arvoista myös on, että kaikesta Suomessa kasvatetusta viljasta vain kymmenesosa päätyy ihmisten ravinnoksi. Kun rehu kierrätetään eläimen kautta, vain pieni määrä kaloreista ja proteiinista saadaan ihmisten käyttöön. Vaikka suurin osa nautojen rehusta olisi nurmea eikä ulkomaista soijaa, ei se silti tee suomalaisesta naudankasvatuksesta kestävää.

Usein kuulee todettavan, että koska Suomessa naudanliha saadaan 80-prosenttisesti maidontuotannon sivutuotteena, sitä voi syödä hyvällä omalla tunnolla.  Ville Lähteen mukaan tämä väite nojaa siihen oletukseen, että tuotannon kokonaiskuvassa mikään ei muuttuisi, eli tuotannon volyymi pysyisi ennallaan.

“Ruokajärjestelmän pitää kuitenkin muuttua, eli tulevia kulutustapoja ei voi arvioida nykyisen tuotannon pohjalta”, hän sanoo.

Tuottajapuolen puheenvuoroissa esiintyy lisäksi usein huoli Suomen huoltovarmuudesta. Tuottajat kyselevät, mitä nurmimailla tehtäisiin, jollei niillä viljeltäisi lehmille ruokaa. Lähteen mukaan kysymykset siitä, onko lihantuotanto välttämätöntä ruokaturvan sekä omavaraisuuden kannalta ja siitä, mitä nurmimailla tehtäisiin, jollei niillä kasvatettaisi rehua, nojaavat oletukseen, että kaikkea eläintuotantoa vaadittaisiin lopetettavaksi muun pysyessä ennallaan.

”Käytännössä sellaista vaatimusta ei ole olemassa poliittisella kentällä, vaan puhutaan tuotantomäärien muuttamisesta, tuotannon monipuolistamisesta, metsittämisestä ja niin edelleen.”

Lähteen mukaan tällaisten kysymysten esittäjät pikemminkin hämärtävät keskustelua kuin haluavat oikeasti pohtia ruokajärjestelmän tulevaisuutta.

Ilmasto on meille kaikille yhteinen

Tilanteessa, jossa tutkijat ympäri maailman ovat huolestuneita ilmaston ja ympäristön tilasta, ei ole perusteita antaa yhdellekään merkittävälle päästölähteelle synninpäästöä. Naudanlihan- ja maidontuotannosta syntyy merkittäviä päästöjä, vaikka niitä selitettäisiin pienemmäksi.

Ilmastokeskusteluissa on esimerkiksi kuultu, että jättämällä Thaimaan matkan väliin, ei ole merkitystä sillä, kuinka paljon yksittäinen ihminen juo maitoa. Lähteen mukaan tällainen retoriikka on masentavan yleistä nykyisessä julkisessa keskustelussa.

”Aina vuorotellen valitetaan, miksi ilmastonmuutos kaadetaan vain autoilijoiden, vain lentomatkustavien, vain lihaa syövien, vain jonkun muun niskaan. Elämäntavan täytyy kuitenkin muuttua kaikilla elämänalueilla. Tällainen ’en minä vaan nuo’ -henkinen vertailu vain hämärtää ilmastokeskustelua. Samaa sukua on valitus, että metsien ilmastonieluista huolehtiminen muka väheksyisi päästöjen vähentämistä.”

Hiilidioksidi on voimakas kasvihuonekaasu, metaani lyhyellä aikavälillä vielä voimakkaampi. Kun yksi nauta tuottaa päivässä useita satoja litroja metaania ja Suomessa on nautoja lähes 900 000 yksilöä, luku ei jää aivan mitättömäksi. Tuottajat ovat kuitenkin lupailleet, että 2030-luvulla maidontuotannon hiilijalanjälki olisi nolla. Maidosta tehdään lähes ekotuote vaihtamalla tuotepakkaukset kasvipohjaisiksi ja järjestelemällä tuotekuljetukset suoremmiksi. Jopa tuotannon ohessa raivattujen turvepeltojen ilmastopäästöille olisi tarkoitus tehdä jotain, tuottajapuolella vakuutetaan.

“On ihan eri asia laskeskella yksittäisen tuotteen ja toiminnan hiilijalanjälkeä kuin pohtia, miten yhteiskunnat kokonaisuudessaan saisivat nettopäästöt nolliin. Ja lopulta tavoitteen täytyy olla nettonegatiivisuus, jolloin hiilinielut ovat jäljelle jääneitä päästöjä suuremmat. Yksittäisen tuotteen jalanjälki voidaan saada laskennallisesti nollaan ’kompensoimalla’ jossain muualla”.

Hänen mukaansa olennaista on se, saadaanko päästöt kokonaisuudessaan alas.

”Se vaatii puhtaampaa energiantuotantoa, vähemmän metaani- ja typenoksidipäästöjä sekä hiilinielujen tukemista. Märehtijöiden kasvattamisessa ei metaanipäästöistä päästä eroon, eli päästöjä syntyy aina – kaikessa maataloudessa itse asiassa. Olennaista on se, miten yhteiskunnan kokonaispäästöt kehittyvät, eli saadaanko päästöt nieluja alhaisemmiksi. Voimakas keskittyminen eläintuotantoon tekee tämän vaikeammaksi”, Lähde sanoo.  

Ja jottei kaiken ilmasto- ja ympäristöväittelyn tiimellyksessä unohtuisi, kaiken eläintuotannon ydin on tunteva eläinyksilö. Tuotanto harvoin tarjoaa eläimille sellaisia olosuhteita, joissa eläimet voivat toteuttaa lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan. Eläinten oikeuksien tulee olla tärkeä osa myös ilmastokeskusteluja.

Kuva: Allan Wallberg / Mostphotos
Kuvituskuvat: Monika Jurczynska

Tilaa Animalia-lehti

Juttu on julkaistu alun perin Animalia-lehden numerossa 1/2020. Haluatko lehden kotiisi? Voit tilata sen liittymällä Animalian jäseneksi tätä kautta.