Tiina Ollila tutkii kieltä, jolla puhumme eläinten tappamisesta.
Nykymaailmassa ihminen kontrolloi usein sitä, milloin ja miten eläin kuolee. Siitä huolimatta erityisesti tuotantoeläimen kuolema on yhteiskunnassamme suuri tabu. Tämä näkyy siinä, miten aiheesta puhutaan.
”Kukaan ei lähtökohtaisesti ajattele veriroiskeiden ja pakottamisen olevan miellyttävää. Elävä ja hengittävä olento pitää muuttaa ei ainoastaan fyysisesti vaan myös symbolisesti kulutukseen sopivaksi elottomaksi materiaksi. Eläimestä on tehtävä syötävä. Tässä myös kielellä on oma roolinsa: eläinten käyttämistä ja tappamista ohjataan ja oikeutetaan kielen keinoin”, Tiina Ollila sanoo.
Tiina Ollila on tutkinut erityisesti kieltä, jolla puhumme teurastamisesta.
”Teurastamisaihe tuli sopivasti käsiini vuoden 2015 teurastamokohun myötä, kun aloitin kandidaatintutkielmaani. Jatkoin samasta aiheesta myös graduun”, Ollila kertoo tutkimusaiheen valikoitumisesta.
Ollilan mukaan eläimen tappaminen omien tarpeidemme vuoksi on epämiellyttävä asia, joten se on esitettävä niin, että eläinten kuoleminen tulee hyväksytyksi ja tarkoitukselliseksi.
“Välineellistävä ja tekninen kielenkäyttö on osa sitä prosessia ja eläimen häivyttämistä, koneellistamista. Kielentutkijoilla olisi vielä paljon annettavaa lajineutraalin sanaston ja kielenkäytön kehittämiseen ja liha-alan ylläpitämän harhaanjohtavan uuskielen analyysiin.”
Teurastamoiden piilotettu arki
Eläinten tappaminen ruoaksi on Suomessa aihe, jota käsitellään mediassa yksipuolisesti tai ei ollenkaan.
”Nyky-yhteiskunta on ennennäkemättömän väkivaltainen muita eläimiä kohtaan. Tämä on suuressa ristiriidassa hyvinvointipuheen korostamisen kanssa. Teurastamoiden piilotettu arki mahdollistaa miljoonien yksilöiden tappamisen ilman, että valtakunnan vahtikoirat tai kuluttajat pääsevät vaikuttamaan prosessiin.”
Ollila jatkaa saman aiheen parissa väitöstutkimuksessaan. Hän aikoo selvittää, millainen kielenkäyttö ja millaiset diskurssit rakentavat tuotannossa pidettävien eläinten teurastamista helpottavia ja oikeuttavia puhetapoja.
“Olennaista olisi se, että pääsisin tutkimaan myös puhuttua kieltä tekstien lisäksi.”
Eläin ei ole resurssi
Vuonna 2017 perustettu kriittisen eläintutkimuksen verkosto kokoaa yhteen aiheesta kiinnostuneita suomalaisia tutkijoita. Ollila on ollut mukana verkostossa sen perustamisesta alkaen ja kuuluu myös sen yhdistyksen hallitukseen.
”Järjestämme tapaamisia tutkijoiden kesken ja myös yleisötilaisuuksia, ja tuomme tutkimustietoa esiin eri kanavissa. Tieteellistä tutkimusta tarvitaan, ja etenkin kriittistä tutkimusta, joka kyseenalaistaa avoimesti muiden eläinten käyttämisen resurssina.”
Aikamme suurimpana eläinkysymyksenä Ollila pitää muiden eläinten syömistä. Se vaikuttaa myös luonnonvaraisten eläinten elinympäristöihin ja ihmisen ylivaltaan maankäytön suhteen. Mitä vähemmän käytämme resursseja eläintuotantoon, sitä paremmin luonto ja myös muut lajit voivat.
“Eläinasiaan liittyy tietysti monia hirvittäviä juonteita, mutta yksittäisenä asiana sanoisin, että ruoaksi tappamisen olisi loputtava. Siinä vaiheessa, kun ihminen näkee toisen olennon ei-syötävänä, hän näkee sen myös itsessään arvokkaana, ei-tuotteena, Ollila sanoo.
Loputonta työtä eläinten eteen
Ihmiskeskeisen näkökulman purkaminen määrittää Tiina Ollilan elämää.
“Maailma ei ole vain ihmisen. Kenen elämää pidämme elämisen arvoisena? Ajattelen, että on oikeastaan aivan käsittämättömän eriarvoista, että minä saan elää, kirjoittaa ja vaikkapa vierailla tilalla, mutta säästyn oman lajini takia teurastetuksi tulemiselta.”
Ollila heräsi eläinasialle jo varhain. Hän oli eläinrakas lapsi, ja lyhyessä ajassa hän havahtui siihen ristiriitaan, mikä sisältyi rakkaan kanin silittämiseen ja jauhelihan syömiseen. Nyt hän on ajanut eläinten asiaa jo yli 20 vuotta: kirjoittanut mielipidetekstejä ja kannanottoja, kasvattanut uuden sukupolven kasvissyöjän sekä toiminut neljä vuotta Eläinoikeuspuolueessa muun muassa tiedottajana ja varapuheenjohtajana.
“Identifioidun verbaaliaktivistiksi, mutta sanailu, mielenosoitukset tai ulkoapäin vaikuttaminen eivät yksinään riitä, siksi myös poliittista ja akateemista vaikuttamista tarvitaan. Eläinkysymys ei ole vain eläinkysymys vaan ihmiskunnan kysymys”, Ollila mukailee Minna Canthia.
Tiina Ollilan kuva: Ruusu Hulmi
Yläkuva: Annika Lepp
Tilaa Animalia-lehti
Juttu on julkaistu alun perin Animalia-lehden numerossa 2/2020. Haluatko lehden kotiisi? Voit tilata sen liittymällä Animalian jäseneksi tätä kautta.
