Ruokaraivo – miksi ruoka suututtaa?

Jere Ollila

Vegaani kohtaa suuttumusta sosiaalisessa mediassa – miksi?

Keskustelu kasvisruokavaliosta ja vegaanisesta elämäntavasta kärjistyy helposti. Taustalla vaikuttavat kulttuurien yhteentörmäys, aiheen koettu henkilökohtaisuus sekä omaksuttujen toimintatapojen aiheuttamat vahvat uskomukset.

Kasvisruokailijoita on ollut Suomessa jo 1900-luvun alkupuolelta lähtien niin eettisistä kuin terveydellisistäkin syistä. Silti vielä sata vuotta myöhemmin sosiaalisessa mediassa jaettu kannanotto tai tutkimustulos kasvisruokavalion puolesta saattaa herättää kanssakeskustelijoissa voimakkaitakin ärtymyksen ja jopa vihan tunteita. Asialliseksi keskustelun aloitukseksi tarkoitettu julkaisu muuttuu kommentoijien käsissä yhtäkkiä provokatiiviseksi herjaukseksi. Miksi?

Kissa sähisee puolitetulle avokadolle. Kuvituskuva.

Veganismi tuo piilotetun näkyväksi

Itä-Suomen yliopiston väitöskirjatutkija Lotta Luhtalan mukaan kyse on eläinten hyväksikäytölle muodostuneen valtakulttuurin, niin sanotun karnismin, ja veganismin edustaman vastakulttuurin vastakkainasettelusta. Väitöskirjatyössään Luhtala tutkii veganismia, eläinfilosofiaa ja sukupuolta 2000-luvun kirjallisuudessa.

”Valtakulttuuriin sisältyy arvoja, tapoja, perinteitä ja ajattelumalleja, jotka ovat valtavirtaisuudessaan monesti niin yleisiä, että ne muuttuvat huomaamattomiksi ja luonnollisen tuntuisiksi. Tätä taustaa vasten erilaisuus, kuten veganismin vastakulttuuri ja vegaanit, nousevat esille todella selvästi”, Luhtala kertoo.

Toisaalta Luhtalan mukaan juuri tämä veganismin esille nouseminen on valtakulttuurin edustajille kiusallista, sillä se ottaa puheeksi niin sanottuja karnismin kipupisteitä, eli esimerkiksi eettisiä epäkohtia, joita ei ole osattu kyseenalaistaa. Samalla veganismi kritisoi niitä ajattelu- ja toimintatapoja, jotka perustelevat eläinten hyväksikäyttöä. Tämä voidaan kokea lihansyöjien näkökulmasta uhkana, joka horjuttaa nykytilaa.

”Toisin sanoen veganismi tuo näkyväksi asioita, arvoja ja käytänteitä, joita olisi mukavampi olla ajattelematta.”

Maidon juominen opitaan koulussa

Hyvänä esimerkkinä karnismin vahvasta valtakulttuuriasemasta on lehmänmaidon juominen. Suomalaiset suurmeijerit kohdistavat näkyvää kampanjointia esimerkiksi kouluihin ja neuvoloihin. Näin lapset ja heidän vanhempansa kyllästetään ajatuksella, että maitoa täytyy juoda, jotta luusto pysyy kunnossa. Tämän johdosta kyseiset ihmiset todennäköisesti käyttävät maitotuotteita myös myöhemmin elämässään ja siirtävät ajatuksen eteenpäin omille lapsilleen. Näin maidon juomisesta muodostuu itsestään selvä normi.

Tällöin argumentti, joka väittää vaihtoehtoisten kalsiumlähteiden olevan vähintään yhtä hyviä tai jopa parempia vaihtoehtoja, saattaa aiheuttaa hämmennystä. Ajatusmallit ovat niin vahvoja, että ihminen alkaa puolustaa valintojaan kiivaastikin ja saattaa kokea tulleensa uhatuksi.

Uhatuksi tulemisen tunne on Luhtalan mukaan yksi keskeisin vihanpurkausten oikeutuksista.

”Veganismin koetaan – osittain toistuvien negatiivisten kulttuurituotteiden ja sosiaalisen median esitystapojen vaikutuksesta – uhkaavan karnistisen yhteiskunnan ja valtakulttuurin vallitsevaa tilaa. Karnistisessa valtakulttuurissa eläimiä ajatellaan ensisijaisesti lähes mekaanisina tuotteina ja ihmisen ruokana, eikä arvokkaina yksilöinä.”

Puhetta vihanneksista, hedelmistä, lihasta, kalasta, juustosta ja eläimistä. Kuvituskuva.

Tunnesiteet saavat ärsyyntymään

Kyse on myös tietämättömyydestä. Alati lisääntyvästä tutkimustiedosta ja tietoisuudesta huolimatta vegaanisen ruokavalion ravitsemuksellista laatua kohtaan koetaan ennakkoluuloja. Tässä merkitystä on paljon sillä, että vegaaninen ruokavalio määritellään edelleen erikoisruokavalioksi terveydenhuollossa, kuten yhteiskunnassa laajemminkin, tai se voidaan liittää virheellisesti syömishäiriöihin. Todetuista terveysriskeistä ja eettisestä kestämättömyydestä huolimatta lihanormi tuntuu pitävän vielä ainakin osittain pintansa, vaikka keskustelu aiheesta on lisääntynyt.

Sosiologi Julia Twiggin mukaan lihaa arvostetaan suhteessa muihin raaka-aineisiin enemmän ei niinkään sen ravitsemuksellisten ominaisuuksien takia, vaan siksi, että sillä on suuri symbolinen arvo; lihaa on ollut aikoinaan tarjolla niukasti, jolloin siitä on muotoutunut ylellinen ja juhlallinen herkku. Suhteemme lihaan on miltei pyhä. Täten keskustelussa usein esiintyvä argumentti ravitsemuksesta ontuu jo siksikin, että yleensä huomiota ei kiinnitetä niinkään ravitsemukseen kokonaisuutena; ainoastaan siihen, sisältyykö ruokavalioon eläinperäisiä tuotteita.

Eläinperäisten tuotteiden kuluttaminen ei kuitenkaan ole vahvasta tunnesiteestään huolimatta henkilökohtainen valinta – riistetäänhän siinä tuntevan yksilön oikeus elämään. Vegaanisen elämäntavan puolestapuhuja ei kuitenkaan halua tahallaan ärsyttää lihansyöjiä. Tavoitteena on ajatusten herättäminen ja sellaisen yhteiskunnan luominen, jossa jokaisella yksilöllä on lajista riippumatta oikeus omaan, hyvään elämään.

Asiallisesti esitetty kritiikki, ja sen myötä nouseva keskustelu, on sitä paitsi yleensä hedelmällisempää kuin tunteen palossa ähkäisty loukkaus.

Kuvituskuvat: Iiris Silvola.

Tilaa Animalia-lehti

Juttu on julkaistu alun perin Animalia-lehden numerossa 4/2019. Haluatko lehden kotiisi? Voit tilata sen liittymällä Animalian jäseneksi tätä kautta.

Kerro kaverillesi:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn
Share on whatsapp
WhatsApp
Share on email
Email
Share on telegram
Telegram
Jaa artikkeli

Lisää aiheesta: