Suomalaisen naudanlihan viherpesukampanja jatkuu

Laura Uotila

Aki Hakonen

Tampereen Animalian aktiivi

Viimeaikaisesta viherpesusta huolimatta kotimainen karjanhoito on edelleen sekä ympäristölle että eläimille itselleen kestämättömällä tasolla. Ihminen on ominut kokonaisen eläinlajin ja käyttää sitä mielihalujensa tyydyttämiseen, monin tavoin ihmiselle itselleen haitallisin tavoin. Tiedon lisääntyessä vain valheellinen mainonta edistää myyntiä.

Animalia-lehdessä (1/2020) julkaistiin vuoden alussa Ninni Pehkosen artikkeli ”Kun kotimaisesta naudasta puuhataan ekotuotetta”. Artikkelissa varoitettiin suomalaisen naudanlihan viherpesukampanjasta. Ei siis ollut yllättävää, kun S-ryhmän Yhteishyvä (3/2020) julkaisi kyseenalaisen “Oman maan Mansikki” -artikkelin. Kuin suoraan Animalian Lainsuojattomat-kampanjasta, “Mansikki”, oikealta nimeltään Nutella, tuijottaa Yhteishyvän kannessa tyhjyydestä lukijaa. Lehmän keltaiset korvamerkit viestivät ihmisen takavarikoineen hänet sekä kaikki lajitoverinsa omiin tarkoitusperiinsä.

Mikä on viesti, jonka Yhteishyvä haluaa lukijoilleen kertoa? ”Liha ja maito ovat suomalaisen ruokatuotannon kulmakiviä”, ”niiden tuottaminen on koko ajan ympäristöystävällisempää”. Kuka olisi arvannut.

Yhteishyvän artikkeli kertoo valikoituja faktoja lehmien elämästä. Tiesitkö, että vapaus käyttäytyä lajilleen tyypillisesti, sekä vapaus pelosta ja kärsimyksestä luovat lehmän hyvinvoinnin perustan? Artikkeli ei suoraan väitä, että Suomessa tämä toteutuisi, mutta saa lukijan uskomaan näin. Silti Suomessa on edelleen tuhansittain nautaeläimiä, joiden elämä on kahlittu parteen, ilman vapautta kärsimyksestä ja oikeutta lajityypilliseen käyttäytymiseen.

Artikkeli esittää asettuvansa lehmien puolelle. ”Suomalaiselle Mansikille on julkisessa [ilmasto]keskustelussa usein langennut pahiksen rooli”, kirjoittaja toruu.

Naudat eläisivät luontaisesti noin 20 vuotta. Maidontuotantoon valjastetut naudat teurastetaan keskimäärin viiden vuoden iässä ja lihantuotantoon keskimäärin 20 kuukauden iässä. Erityisesti maidontuotannossa vastasyntyneet erotetaan äideistään usein joko välittömästi synnyttyään tai luomutuotannossa parin päivän jälkeen.

Luonnonmukaisia nautoja ei enää ole. Ihminen tappoi niistä viimeiset sukupuuttoon neljä vuosisataa sitten. Nykyään jopa teurastukselta pelastettujen vapaiden nautojen on kannettava keltaisia korvamerkkejään lopun elämäänsä osoituksena siitä, että vaikka eläin olisi armahdettu julmalta kohtaloltaan, on hän silti ikuisesti ihmiselle alisteinen.

Kuka siis onkaan tarinan pahis?

Totuus löytyy rivien välistä

Yhteishyvän artikkeli ei ole reportaasi. Sen tarkoitus ei ole tiedottaa tai heijastaa todellisuutta. Se on mainos. Sen tarkoituksena on kasvattaa niin maidon juontia kuin naudanlihan syöntiä. Mainonnan tärkein menetelmä on mielikuvien luominen tyhjästä, ja tässä mainos onnistuu erittäin hyvin. Nautatuotannon aiheuttamat valtavat ympäristöongelmat sivuutetaan verrannollisuudella. Muualla maailmalla ongelmat ovat suuremmat kuin meillä, joten meillähän asiat ovat loistavasti.

Uutisarvoinen totuus paljastetaan rivien välistä, kunhan lukija tekee itse laskutoimitukset ja ottaa selvää luvuista. Kotimaisen naudanlihakilon hiilijalanjäljeksi annetaan 17–32 hiilidioksidiekvivalenttikiloa, minkä karu vastine maailmanlaajuisesti mitattuna on 30–50. Mutta jos otamme edes pienimmän luvun, 17, ja kerromme sen Suomen vuotuisalla naudanlihantuotannolla, lopputulos on 1,36 miljardia hiilidioksidiekvivalenttikiloa.

Animalian lehtiartikkelissa (1/2020) haastateltu BIOS-tutkimusyksikön tutkija Ville Lähde huomauttaakin, ”kun yksi nauta tuottaa päivässä useita satoja litroja metaania ja Suomessa on nautoja lähes 900 000 yksilöä, luku ei jää aivan mitättömäksi”. Tätä ympäristötaakkaa ”kompensoidaan” eli keinotekoisesti kevennetään muun muassa luokittelemalla tilojen omistamia niittyjä hiilinieluiksi. Suomessa raivataan edelleen lisää laidunalueita, mikä voimistaa suomalaisten haitallista vaikutusta päivä päivältä pahentuvaan ilmastokatastrofiin.

Yhteishyvän artikkeli väittää suomalaisen naudanlihan olevan 80 prosenttisesti maidontuotannon sivutuote. Tällä pyritään silottelemaan ilmastotaakkaa. Lypsylehmiä on Suomessa noin 262 000 ja lihakarjaa 596 000. Sivutuoteväite on kummallinen suhdeluvut huomioituna. Se perustuu siihen, että valtaosa maitokarjan synnyttämistä vasikoista valjastetaan lihantuotantoon. Kuitenkin lähes kaikki naudat teurastetaan lihaksi ja vain vähemmistö tuottaa maitoa. Totuudenmukaisempaa olisi myöntää maidon olevan lihan sivutuote ja suhteuttaa ilmastotaakka sen mukaisesti. Esimerkiksi Luonnonvarakeskus käyttää naudanlihan ”sivutuotteisuuden” ympärillä lainausmerkkejä.

Miten kompensoida tuskaa?

Mutta miksi viherpesua julkaistaan? Ei kai vain myynnin edistämiseksi?

Nautatiloilla ei mene hyvin. Länsi-Suomi uutisoi viime vuonna 500 vuosittain lakkautettavasta maitotilasta. Luken tilastojen mukaan keskimääräinen maidon käyttö Suomessa on vähentynyt 1960-luvulta nykypäivään 360 kilosta 110 kiloon henkilöä kohden. Luken ennusteen mukaan maidon käyttö tulee vähenemään vuoteen 2050 mennessä puoleen nykyisestä, mikä tarkoittaisi sadan vuoden jaksolla 85 % romahdusta. Maitotilojen jatkuva väheneminen heikentää entisestään argumenttia, minkä mukaan liha olisi maidon sivutuote.

Meidän suomalaisten suhteemme lihaan paljastuu vääristyneeksi historian valossa. WWF:n asiantuntija Mari Koistinen kertoo 23.10.2019 julkaistussa artikkelissaan keskiverron suomalaisen syöneen vuonna 1960 vain noin 16 kg lihaa. Koistisen huomauttaakin, että ”lihan rooli ns. perinteisessä suomalaisessa ruokavaliossa on ollut pieni”. Vuonna 2018 määrä oli 40 kg luutonta, kypsennettyä lihaa. Vain aivan viime vuosina on punaisen lihan syönti ollut kääntymässä laskuun.

Vuonna 2019 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tiedotti suomalaisten syövän epäterveellisiä määriä punaista lihaa. Noin 70 % suomalaisista on ylipainoisia ja tästä juontuvat terveysongelmat yleistyvät vuosi vuodelta. Silti vain yhden lauseen maininta Luken tutkijoiden kehotuksesta vähentää naudanlihan käyttöä on päässyt lehteen. Artikkelissa luodaan mielikuvaa, kirjaimellisesti lainattuna ”kestävästä, vastuullisesta ja ympäristöystävällisestä” lihasta. Mainonta tuo mieleen tupakkateollisuuden pahamaineiset disinformaatiokampanjat.

Keskustelu liittyy laajempaan kontekstiin. Ihminen ei tarvitse lehmänmaitoa. Se on itse asiassa valtaosalle ihmisistä haitallista. Esimerkiksi enemmistö Suomen kolttasaamelaisista lapsista joutui kärsimään laktoosi-intoleranssista 1970-luvulle asti koulussa pakotetun maidonjuonnin vuoksi. Karjanhoito tuli Suomeen alle viisi vuosituhatta sitten, silloisten maahanmuuttajien mukana. Muinaisgeenitutkimusten mukaan maidonjuonti aiheutti laktoosinsietokykyä suosivan pullonkaulan ihmispopulaatiossa. Miksi? Yksi teoria kertoo, että kun viljelyssadot pettivät ja maito jäi yhdeksi harvaksi ravinnonlähteeksi, ne joiden kehot eivät voineet laktoosia käsitellä, heikentyivät ja kuolivat ennenaikaisesti.

Ympäristökysymyksissä on tärkeää muistaa, etteivät ongelmat esiinny tyhjiössä. Lehmä valmistaa maitoa lapselleen. Maidon tuotannossa ihminen on päättänyt haalia maidon itselleen erottamalla äidin lapsestaan, jotta tämä ei ”tuhlaisi” hänelle varta vasten tarkoitettua äidinmaitoa. Ihminen jakaa monia asioita muiden nisäkäslajien kanssa, joista äidinrakkaus, kaipuu sekä eron tuska ovat vain muutamia. Eläinmaidon tuotanto perustuu tähän tuskaan. Millä laskukaavalla sen voi kompensoida?

Artikkeli on kirjoitettu Animalian Tampereen alueosaston kanssa.