Kaloissa tulisi arvostaa taloudellisten merkitysten sijaan niiden kognitiivisia kykyjä kuten sosiaalisuutta ja oppivaisuutta. Myös Suomen vesissä uivilla kaloilla on huomionarvoisia taitoja.
Isällinen kolmipiikkikoiras
Kolmipiikkikoiras on siinä mielessä poikkeuksellinen, että se huolehtii jälkeläisistään. Se rakentaa pesän, hoivaa poikasia ja suojelee niitä saalistajilta.
Koiras aloittaa pesän tekemisen viemällä suullaan tietystä kohdasta hiekkaa pois ja täyttämällä painauman vesikasveilla. Kala tunkeutuu pesän läpi muodostaen tunnelin, jonne se houkuttelee naaraita kutemaan värikkään kutuasunsa ja rytmikkään tanssinsa avulla.
Koiras tökkii naaraan pyrstöä, jotta se laskisi pesään mätimunansa. Hedelmöitettyään munat koiras jää hoitamaan ja vartioimaan kehittyvää mätiä.
Kolmipiikkikoiras huolehtii poikasista niiden elämän alkutaipaleella. Se esimerkiksi ottaa liian kauas lähteneet poikaset suuhunsa ja vie ne takaisin suojaisaan pesään.
Persoonallinen saimaannieriä
Helsingin yliopiston dosentti Heikki Hirvosen johtama tutkimus saimaannieriän poikasten pedonvälttämiskäyttäytymisestä osoitti, että kalayksilöt ovat persoonia.
Kalanpoikasilla on synnynnäinen kyky välttää petokaloja. Saimaannieriän poikaset varoivat petoja kuitenkin eri tavoin. Eräät yksilöt olivat varuillaan heti, kun ne havaitsivat petokalan. Nämä yksilöt eivät olleet luonteeltaan kovin aktiivisia. Toiset taas lähestyivät uhkarohkeasti petokaloja ja olivat muutenkin aktiivisia.
Kalayksilöiden välillä havaittiin siis synnynnäisiä persoonallisuuseroja. Myös ihmisillä ja muilla nisäkkäillä sisäsyntyinen luonne määrittää toimintaa silloin, kun vaara uhkaa. Osa taistelee, osa pakenee ja osa lamaantuu.
Vaikka tutkittujen kalojen pedonvälttämiskykyä voitiin parantaa oppimisen avulla, synnynnäinen reaktio saalistajiin säilyi taustalla voimakkaana. Kuten ihmisillä, myös kaloilla hermoston kytkennät ovat varsin pysyviä. Tämän johdosta synnynnäinen persoonallisuus säilyy pitkälti läpi elämän.
Yhteisöllinen silli
Sillit tekevät yhteistyötä petokalojen välttämisessä. Ne uivat kepeästi synkronoiduissa parvissa, mikä parantaa yksilöiden turvallisuutta. Kalaparvi on kuin suojamuuri. Koska sillit uivat lähekkäin, ne näyttävät kokonaisuutena suuremmalta.
Silliparvella on petokalan pakenemista varten oma tekniikka, jolla ne hämäävät sitä. Vaaran uhatessa parvi muuttaa muotoaan. Sillit eroavat kahteen ryhmään, ja ryhmät uivat nopeasti saalistajan molemmille puolille. Sillit järjestäytyvät lopulta pedon taakse. Jos saalistaja kääntyy, toistavat sillit saman kuvion uudestaan.
Silliparvi pysyy taitavasti koossa myös pimeässä. Tämän arvellaan johtuvan siitä, että sillit välittävät parvessa toisilleen tietoa päästämällä ilmaa peräpäästään erimittaisina jaksoina. Kalat eivät siis ole mykkiä!
Tuoksutteleva mutu
Vedenpinnan alla tuoksutaan myös tietoisesti, sillä eräät kalalajit viestivät toisilleen lähettämällä hajusignaaleja. Näitä kemikaaleja käytetään muun muassa oman lajin yksilöiden tunnistamiseen ja kutukumppanin valintaan.
Esimerkiksi mutun elimistö tuottaa feromoneja, joita se voi käyttää myös varoitussignaaleina. Ne laukaisevat toisissa saman lajin yksilöissä pako- tai suojautumisreaktion. Hätäsignaalit syntyvät, kun kalan kudokset rikkoutuvat esimerkiksi petokalan hampaissa.
Jos mutua uhkaa vaara, se erittää varoitusainetta veteen. Tämä saa sen lajikumppanit hätääntymään ja pakenemaan petoa. Feromoni on toimiva viesti vaarasta myös pilkkopimeässä.
Nuuhkiva lohi
Useilla kalalajeilla on hyvä hajuaisti. Esimerkiksi lohi käyttää tarkkaa hajuaistiaan apuna suunnistamisessa. Se tekee jopa tuhansia kilometrejä pitkiä merivaelluksia, rekisteröi matkan varrella veden kemiaa ja palaa vuosien päästä takaisin syntymäjokeensa kutemaan hajun perusteella.
Jotta lohi löytäisi kotijokensa, sen arvellaan käyttävän myös maapallon magneettikenttää avukseen suunnistamisessa, ainakin merellä. Kotijoen magneettikentän voimaviivat piirtyvät mentaaliseksi kartaksi kalan aivoihin. Näin lohi voi tarkistaa sijaintinsa merellä ikään kuin kartan avulla. Hajuaistimukset ovat kuitenkin sitä ratkaisevampia, mitä lähemmäksi eläin tulee kotiseutuaan.
Kuvitus: Eve Kajander.
