Tunteista tieteen valossa





Laura Uotila
eläinsuojeluasiantuntija
laura.uotila@animalia.fi


Koirien tunteita kukaan tuskin uskaltaa enää kiistää, mutta mikä on tilanne kalojen tai sammakoiden kohdalla? Riippuuko eläimen kokemien tunteiden voimakkuus esimerkiksi sen koosta tai älykkyydestä?

Eläinten tunteiden tutkimus on tieteen ala, josta saadaan jatkuvasti uusia tuloksia. Nisäkkäiden tai lintujen kykyä tuntea erilaisia tunteita tuskin kukaan uskaltaa enää kyseenalaistaa, mutta muiden eläinryhmien kohdalla tunteiden kokeminen koetaan osin vielä vaikeaksi myöntää. Kuitenkin näyttöä alkaa jo olla siitä, että niin kalat, matelijat kuin hyönteisetkin kykenevät tuntemaan erilaisia tunteita.

Eläinten tunnekokemuksia voidaan tutkia useiden tieteen alojen sekä vaihtelevien tutkimusmenetelmien keinoin. Tunteisiin päästään kiinni esimerkiksi motivaatiotutkimuksilla, ajankäyttötutkimuksilla, sosiaalista käyttäytymistä tutkimalla, aivojen kuvantamisella tai lämpökameratutkimuksilla. Tutkimuksissa haasteellista on kuitenkin usein niiden ihmislähtöisyys. Meidän on usein vaikea hahmottaa, että toisen lajin yksilö kokee maailman voimakkaimmin aivan eri aistien kautta kuin me itse koemme. Esimerkiksi koiria tutkiessa ei näköaistiin perustuva tutkimus ole välttämättä paras keino, vaan hajuaistin käyttöä tutkimalla koirista saadaan aivan erilaista tietoa.

Eläimen kokemien tunteiden voimakkuus ei riipu esimerkiksi sen koosta tai älykkyydestä. Mahdollista jopa on, että kognitiivisilta kyvyiltään yksinkertaisemmat lajit kokevat tunteet voimakkaampina, sillä niillä ei ole samanlaista kykyä rauhoitella itseään kuin kognitiivisesti kehittyneemmillä lajeilla. Ei siis ole perusteita väittää, että esimerkiksi kalojen pelkoa tai stressiä voisi vähätellä vaikkapa hiiren kokemaan vastaavaan tunteeseen verrattuna.

Hyvät ja huonot kokemukset kertyvät

Nisäkkäillä katsotaan nykyisin olevan useita perustunteita: yleisimmin sellaisiksi määritellään ilo, leikkisyys, hoiva ja sosiaalisuus, seksuaalisuus, pelko, aggressiivisuus ja suru. Perustunteiden kaltaisiksi tuntemuksiksi katsotaan lisäksi kipu, sairauden tunne, nälkä ja jano. Vähemmän tutkittuja tunteita, joiden olemassaolosta nisäkkäillä on kuitenkin vahvoja viitteitä, ovat yllättyneisyys ja inho. Listaan eivät siis mahdu esimerkiksi kostaminen, kateus tai syyllisyys, joita usein erityisesti lemmikkieläinten omistajat yrittävät liittää niiden tunteiksi.

Eläimen kokemat lyhytkestoiset tunnetilat muuttuvat ja vaihtuvat nopeasti. Niiden kautta kehittyy pitkäkestoinen tunnetila. Eläimen kokemukset sen elämän aikana voivatkin muovata sen persoonasta optimistin tai pessimistin.

Rankaisemalla eläimen tunnetila muuttuu entistä pelokkaammaksi. Sen luottamus ihmiseen heikkenee, ja tilanteiden toistuessa sen koko yleinen hyvinvointi alkaa heiketä, kun pitkäkestoinen tunnetila muuttuu pessimistiseksi. Tämän vuoksi aivan kaikilla arkisilla valinnoilla eläinten kanssa ollessa on merkitystä.

Jos eläin saa elää ympäristössä, jossa se pääsee toteuttamaan lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan ja jossa sen kokemukset ovat pääosin positiivisia, muodostuu sen asenne optimistiseksi, eikä yksi epämiellyttävä kokemus saa sitä masentumaan. Sen sijaan eläin, joka ei pääse toteuttamaan lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan tai jonka ympäristössä tapahtuu usein asioita, jotka se kokee epämiellyttävinä, muokkautuu asenteeltaan pessimistiksi. Silloin eläin suhtautuu uusiin asioihin ja tilanteisiin pessimistisesti, eikä sillä yleensä ole juuri oma-aloitteisuutta tai uteliaisuutta.

Eläimet kokevat tilanteet hyvin eri tavoin riippuen siitä, mitä aisteja eläin käyttää ensisijaisesti tilanteen havainnointiin. Monilla lajeilla on sellaisia aisteja, joista ihmiset voivat vain haaveilla. Siksi meidän on vaikea kuvitella sitä, miten toisen lajin yksilö tosiasiassa kokee tilanteen: ihmisen silmissä tilanteessa ei ole mitään ihmeellistä, mutta vieressä talutettava hevonen muuttuukin yhtäkkiä kovin pelokkaaksi. Hevonen on kenties haistanut viereisessä metsässä juoksevan koiran, mutta ihminen ei ole havainnut koiraa eikä voi siten ymmärtää, miksi hevonen hermostuu. Pahinta on, jos tällaisessa tilanteessa hevosta rangaistaan, koska se “säikkyy olematonta” ja “kyllähän sen nyt tutussa pihassa pitää osata käyttäytyä”. Rankaisemalla eläimen tunnetila muuttuu entistä pelokkaammaksi. Sen luottamus ihmiseen heikkenee, ja tilanteiden toistuessa sen koko yleinen hyvinvointi alkaa heiketä, kun pitkäkestoinen tunnetila muuttuu pessimistiseksi. Tämän vuoksi aivan kaikilla arkisilla valinnoilla eläinten kanssa ollessa on merkitystä.

Tunteet motivaatioiden takana

Eläimen motivaatio toimia lähtee sen kokemista tunteista. Pelkäävä eläin haluaa paeta, nälkäinen eläin etsiä ruokaa ja resurssien menettämistä pelkäävä eläin puolustaa saalistaan. Osa näistä motivaatioista on niin vahvasti sisäsyntyisiä, etteivät edes kesyyntyminen ja jalostaminen ole saaneet niitä muuttumaan.

Tämän vuoksi suurin osa kotieläimistä kärsii vähintään jossain määrin turhautumisesta, joka syntyy lajityypillisten käyttäytymistarpeiden estymisestä. Osalla eläimistä estyminen voi olla päivittäistä ja voimakasta, kuten vaikkapa emakoilla, jotka voidaan sulkea kuukausiksi kääntymisen ja liikkumisen estäviin häkkeihin. Niissä estyy paitsi liikkuminen, myös lähes kaikki sosiaalinen käyttäytyminen. Emo ei kykene hoitamaan poikasiaan eikä rakentamaan pesää, mihin sillä on hyvin voimakas motivaatio ennen synnytystä.

Osa lajeista pääsee toteuttamaan lajityypillisiä tarpeitaan paremmin, mutta täydelliseen tilanteeseen on lähes mahdotonta päästä ihmisen hallinnassa olevilla eläimillä. Siksi jokaisen eläinten kanssa tekemisissä olevan ihmisen tulisi ymmärtää, mistä eläimen motivaatio erilaisiin käytöksiin kumpuaa ja mitä me voisimme tehdä toisin, jotta eläimen elämästä tulisi sen lajityypilliset tarpeet paremmin tyydyttävää.

Hämähäkkien tunteet?

Tieteellinen tutkimus eläinten tunteista ja tietoisuudesta on keskittynyt pitkälti sellaisiin lajeihin, jotka ovat helposti ihmisten ulottuvilla ja saatavilla tutkimuskohteiksi. Tämän vuoksi laaja kirjo erilaisia lajeja on jäänyt tutkimusten ulkopuolelle, ja siten esimerkiksi sammakoiden, etanoiden tai hämähäkkien tunteista ei tiedetä vielä paljonkaan. Tieteellistä vastausta ei vielä ole olemassa myöskään siihen kysymykseen, mikä on yksinkertaisin aivorakenne, jolla voi vielä tuntea kipua?

Lintujen tunteita on tutkittu muista eläinryhmistä eniten, ja niiden osalta yleinen näkemys onkin, että niiden tunnekokemukset vastaavat nisäkkäiden tunteita. Sen sijaan esimerkiksi kaloista tiedetään vielä hyvin vähän. Aiemmin oletettiin, että koska kalojen aivorakenne on niin poikkeava nisäkkäistä, eivät kalat kykene tuntemaan vastaavalla tavalla kuin nisäkkäät. Tieteen ja tutkimusmenetelmien kehittyessä tästä oletuksesta on jouduttu pala palalta luopumaan. Kalojen on voitu todistaa tuntevan ainakin kipua, mielihyvää ja leikkisyyttä. Tosin kalat ovat ryhmänä niin moninainen, että yhden kalalajin ominaisuuksia ei suoraan voi liittää toiseen lajiin. Varmaa kuitenkin jo on, että esimerkiksi kyky tuntea kipua on jokaisella kalalla lajista riippumatta.

Myös matelijoilla ja mustekaloilla on todistettu olevan kyky vähintään samoihin tunteisiin kuin kaloilla. Rapujen on todistettu tuntevan kipua, samoin ainakin joidenkin hyönteis- ja hämähäkkilajien. Minkäänlaista tieteellistä faktaa ei ole tällä hetkellä olemassa siitä, kuinka alkeellinen eläin voi vielä tuntea kipua. Onneksi olemme jo niin pitkällä, että tiedeyhteisössä on myönnetty, ettei aivojen rakenne yksistään todista sitä, onko eläimellä kyky tuntea kipua.

Kuvitus: Jussi Jääskeläinen / Kobaia-Desing.com

Lähteet:

Telkänranta, Helena. 2018. What Do Animals Feel? An Overview on the Current Knowledge from Natural Sciences. Luento 7.8.2018 Turun yliopistossa. Luento on katsottavissa täällä.






Julkaistu: joulukuu 3, 2018