Utelias sika luottaa lauman voimaan





Animalia
Hannele Ahponen


Sika on kesytetty eri puolilla maailmaa villisian alalajeista. Tutun kesysikamme esi-isä löytyy yllättävän läheltä.

Metsissä viihtyvä villisika elää noin tuhatpäisen joukon voimin Kaakkois-Suomessa ja itäisellä Uudellamaalla. Villisiat lähtevät laumassa liikkeelle aamu- tai iltahämärän aikaan etsimään ruokaa – juuria, ruohoa, siemeniä ja hedelmiä. Myös pikkunisäkkäät, lintujen munat sekä selkärangattomat kelpaavat tälle kaikkiruokaiselle sorkkaeläimelle, jonka elinpiiri voi kattaa jopa 5000 hehtaaria.

Nykyinen lähes karvaton kesysika eroaa ulkonäöltään huomattavasti villistä kantamuodostaan. Kuitenkin vielä 1900-luvun alussa maatiaissiat – länsisuomalainen luppakorva, pohjoissuomalainen sika sekä etenkin Savossa ja Karjalassa pidetty pirtasika – muistuttivat paksumman turkkinsa ansiosta enemmän villisikaa. Suomen kesysikaan on myöhemmin risteytetty muita pohjoismaisia rotuja.

Kaikki yhden possun puolesta

Kesysika käyttäytyy luonnonoloissa pitkälti samoin kuin villisika. ”Siat ovat aktiivisia, touhukkaita ja uteliaita eläimiä. Koska sika on kaikkiruokainen, se on kiinnostunut tutkimaan ympäristöään ravintoa hankkiakseen”, kertoo kotieläinten hyvinvointitieteen professori Anna Valros Helsingin yliopistosta.

”Kotieläimeksi kesytetyn sian sosiaalinen rakenne on kuitenkin joustavampi verrattuna villisikaan, jota olisikin vaikea yrittää sopeuttaa sikalaan”, sanoo Valros.

Sika on erittäin sosiaalinen ja perheuskollinen eläin verrattuna moniin muihin saaliseläimiin. Luonnossa siat eivät vaihda laumaa kuten esimerkiksi villihevoset, vaan tiivis perheryhmä koostuu muutamasta emakosta jälkeläisineen. Nuoret urokset elävät omissa ryhmissään, mutta sukukypsät karjut liittyvät laumoihin vain paritteluaikana. Lauma antaa sian elämälle rytmin; se ruokailee ja nukkuu yhtä aikaa muiden ryhmän jäsenten kanssa.

”Laumassa kaikki ovat toisilleen sukua ja siten tämän perheryhmän hyvinvointiin satsataan. Esimerkiksi tutkimustilalla, jossa kokeiltiin ryhmäporsitusta, emakko meni imettämään toisen yksilön porsaita. Ristiin imettäminen on myös luonnossa yleistä – kaikki puolustavat yhtä porsasta”, selittää Valros.

Tutut yksilöt tunnistetaan laumassa pääasiassa hajun perusteella. Myös kuuloaisti ja äänimaailma ovat sialle tärkeitä. Villi- ja kesysikojen äänivarastoon kuuluu lukuisia erilaisia ääniä, joilla perheenjäsenet viestivät keskenään – esimerkiksi varoituksille ja yhteydenpitoon on omat tunnistettavat ääniviestinsä.

Perheryhmässä sosiaaliset suhteet ovat suhteellisen vakaita, ja siat ovatkin luonnonoloissa vain harvoin aggressiivisia toisiaan kohtaan. Toisin on tuotanto-olosuhteissa, joissa ahtaat tilat ja laumarakenteen sekoittuminen aiheuttavat usein kinaa ja tappeluita.

Pesä poikasten turvaksi

Sikaa ei turhaan sanota siistiksi eläimeksi. Perheryhmä käyttää elinalueensa osia tarkasti eri tarkoituksiin: ruokailualueet ovat erillään käymäläpaikoista ja pesistä. Pesänrakennus onkin luontaista niin villi- kuin kesysialle. Pesä rakennetaan lauman yhteiseksi öiseksi nukkumapaikaksi sekä erikseen porsimista varten.

Luonnossa emakko hakeutuu ennen porsimista pois ryhmästä pesänrakennuspuuhiin. Risuista, oksista ja heinistä rakennettu suuri pesä suojaa porsaita petoja, kylmää ja auringonpaahdetta vastaan sekä ehkäisee niitä jäämästä vahingossa ison emakon alle.

Luonnossa sika käyttää ruuan etsimiseen, tonkimiseen ja ruokailuun jopa 10 tuntia päivässä.

Villisika saa luontaisesti kerralla viidestä kuuteen porsasta, jotka nousevat jaloilleen jo muutaman minuutin ikäisinä ja muodostavat tarkan järjestyksen emon nisille – vahvin vie parhaan paikan. Ne oppivat myös muutaman päivän ikäisinä tekemään tarpeensa pesän ulkopuolelle.

Omassa pesässä porsaat ja emakko saavat leimautua toisiinsa rauhassa ennen palaamista laumaan noin viikon – kahden kuluttua synnytyksestä. Tällöin porsaat ovat jo melko itsenäisiä, mutta laumasta tulee niiden koti kuitenkin ainakin vuodeksi eteenpäin. Tuotanto-oloissa porsaat vieroitetaan jo neljän viikon ikäisinä, eikä elämä omassa laumassa yleensä jatku tämän jälkeen.

”Kesysiat on jalostettu tuottamaan suuria pahnueita, mikä johtaa usein ongelmiin. Osa porsaista on niin heikkoja syntyessään, että ne kuolevat heti. Joskus joudutaan käyttämään sijaisemoa, joka imettää kahta pahnuetta peräkkäin”, sanoo Valros.

Sika on mennyt mutaan viilentämään itseään.

Leikki ja liikunta opettavat

Sialla on paljon tarpeita, jotka liittyvät sen monipuolisiin kognitiivisiin kykyihin – siksi se tarvitsee tuotanto-oloissa paljon virikkeitä. Luonnossa sika käyttää ruuan etsimiseen, tonkimiseen ja ruokailuun jopa 10 tuntia päivässä. Kesysikojen liikkumisen tarvetta ei ole juurikaan huomioitu, sillä tilaltaan rajatuissa karsinoissa on ensisijaisesti pitänyt keskittyä sosiaalisten suhteiden tasapainottamiseen.

Lauma antaa sian elämälle rytmin; se ruokailee ja nukkuu yhtä aikaa muiden ryhmän jäsenten kanssa.

”Hyvä lihaskunto on edellytys luonnossa liikkumiselle ja etenkin nuoret siat harrastavat liikunnallisia ja motorisia leikkejä – esimerkiksi toinen jahtaa edellä menijää, jolla on korsi suussa”, sanoo Valros.

Sian ongelmanratkaisukyky on erittäin kehittynyt ja se pystynee hahmottamaan myös jossakin määrin aikaa.

”Tutkimusvapaallani koulutin sikoja naksuttimella ja yllätyin miten helposti se onnistuu ja miten nopeasti sika oppii tuntemaan tutun ihmisen ja pelko väistyy. Koulutusta voitaisiin käyttää hyväksi myös tiloilla ja helpottaa eläinten käsittelyä”, Valros kertoo. ”Tässä olisi paljon mahdollisuuksia myös muiden tuotantoeläinten kohdalla.”

Jos sikoja pidettäisiin tuotanto-oloissa niin, että niiden tarpeet otettaisiin nykyistä huomattavasti paremmin huomioon, liha maksaisi enemmän.

”Liikkumista rajoittavista emakkohäkeistä pitäisi päästä eroon, sillä niissä ei ole sian hyvinvoinnin kannalta mitään positiivista. Tilan ja tonkimismateriaalin lisääminen parantaisi sian mahdollisuuksia toteuttaa käyttäytymistarpeitaan ja siten hyvinvointia”, sanoo Valros.

Kuvat: Shutterstock.






Julkaistu: kesäkuu 1, 2016