Moni sekaani käy läpi tietyn vaiheen, kun lähipiiristä joku ryhtyy vegaaniksi. Sellaisen, jossa sormet ristissä toivotaan, että itse asiassa tämä vegaani onkin se, joka on ohimenevän trendin kourissa.
Tilanteessa edetään seuraavanlaisesti. Kun käydään yhdessä pöydän ääreen, vegaania katsotaan kulmien alta ja sanoa töräytetään: ”oletko sinä vieläkin kasvissyöjä vai joko otat tätä lihaa?” Tarjotaan milloin mitäkin ruokaa ajatuksella, että ainahan sitä voi vähän maistaa. Kieli pitkällä odotetaan, että milloin se vegaani lipsahtaa, koska kuitenkin sen tekee mieli. Lipsahdus on pieni synti, jota on suuri ilo seurata sivusta. Voipopcornit kainaloon, ja ilmoille riemastunut kiljaisu: minähän tiesin!
Tietyllä tavalla vegaanina olo tarkoittaa yhä jatkuvaa kieltäytymistä. Vaikka kaupassa ja ravintolassa käynti onkin tätä nykyä haasteellista lähinnä valinnanvaikeuden vuoksi, monen lähipiiri nauttii pienestä väittelystä ja näennäisen viattomasta kiusasta, varsinkin aloittelevan vegaanin kohdalla.
Onhan se vaikeaa, kallista, epäluonnollista ja järjenvastaista syödä kasvisruokaa eikä hiljalleen mätänevää, pieniksi paloiksi pilkottua ruumiista. Sillä suoraan sanottuna, sitähän mikä tahansa lihakimpale on. Sitä lihasnesteitä valuvaa pihviä nyt haarukkansa päässä tarmokkaasti heilutteleva lihansyöjä tuskin tulee ajatelleeksi.
Hyvällä sekaanilla on takataskussaan miljoona syytä kasvisruokavalion huonommuudelle. Leijonat ja luolamiehet ja mitä näitä nyt on. Vegaanilta vaaditaan miljoona + 1 vasta-argumenttia sekä paljon pitkää pinnaa ja muutama napakka ei.
Sillä kieltäytyä saa ja pitää. Kieltäytymällä saa rakennettua omia arvojaan vastaavan elämän, joka palkinnee enemmän kuin toisen miellyttämisen vuoksi syöty pala kermakakkua sukujuhlissa. Sori mummut, mutta tissimaitoon en enää koske.
Mutta hyviä uutisia. Kyseessä tosiaan on vain vaihe. Ajan saatossa paatuneimmallakin lihantuputtajalla on tapana hyväksyä vegaanin valitsema polku. Parhaimmassa tapauksessa tämä hankkii purkin kasvimaitoa tulevaa vierailua varten, höllämielisin saattaa jopa leipaista vegaanisen kakun tarjolle. Sillä välin muista, nuori vegaani, että kaikkeen tottuu, mustaan kahviinkin kuppi kerrallaan.
Tilaa Animalia-lehti
Juttu on julkaistu alun perin Animalia-lehden numerossa 3/2018. Haluatko lehden kotiisi? Voit tilata sen liittymällä Animalian jäseneksi tätä kautta (linkki aukeaa uuteen välilehteen).
