WelFur on turkisalan kehittämä sertifikaatti, jonka vaatimukset eivät ole oleellisesti lain vähimmäisvaatimuksia korkeammat. Welfur ei ole avoimuutta kuin hyvin suppeassa merkityksessä. Welfur tarjoaa läpinäkyvyyttä, jossa katsomme sertifikaattia, emme eläintä.
2000-luvun alusta saakka eläinoikeusjärjestöt ympäri Eurooppaa ovat julkaisseet kuvamateriaalia turkistarhoilta. Tämä materiaali on esitellyt toistuvia julmuuksia turkistiloilla, huonovointisia eläimiä ja jättikettuja. Materiaalia on julkaistu aina vain lisää, ja turkikset ovat suurelta osin kadonneet katukuvasta monissa maissa. Turkistuotteita käytetään Euroopassa pääasiallisesti enää somisteina.
Turkisteollisuus perustuu enimmäkseen viennille Kiinaan ja Venäjälle, missä turkikset ovat edelleen ylellisyystuote. Monet suuret huippumuotitalot, kuten Gucci, Chanel ja Michael Kors, ovat luopuneet turkiksista, eikä tämä suuntaus näytä hidastuvan. Myös arkimuotia myyvät ketjut, kuten H&M, luopuvat turkiksista. Euroopan turkisteollisuuden tilanne vaikuttaa siis monessa mielessä jopa epätoivoiselta.
Turkisteollisuus on yrittänyt torjua tätä ”avoimuudella”. Avoimuuden kruununjalokivi on WelFur -hyvinvointisertifikaatti, joka on tuotantoeläinten hyvinvoinnin seurantajärjestelmä. Käytännössä WelFur koostuu kolmesta erillisestä tarkastuksesta turkistiloilla. Tämän seurauksena tila saa todistuksen, joka takaa, että kyseisten tilojen eläimet voivat hyvin.
Sertifikaatti kuuluu Fur Europe -järjestölle, joka on turkistuottajien eurooppalainen kattojärjestö. Fur Europen päätavoitteena on pitää turkisteollisuus elinvoimaisena. Kun luo oman sertifikaatin, voi päättää, mihin toimialan osa-alueisiin keskitytään ja kuinka korkealle rima asetetaan.
Heppoisia kriteerejä
WelFurin vaatimukset tiloille eivät ole oleellisesti korkeammat kuin mitä Euroopan komissio suosittaa vähimmäislainsäädännöksi. Eläimiä voi pitää erittäin pienissä häkeissä, joita voi kutsua virikkeelliseksi ympäristöksi, kun eläimelle antaa pureskeltavaa materiaalia. Näköyhteyttä häkin ulkopuolelle voi kutsua mahdollisuudeksi tutkia ympäristöä. Lisäksi tarhaajat saavat tietää, milloin tarkastus tehdään eikä yksittäisten tilojen tuloksia julkisteta.
Kyse on siis tiukasti valvotusta ja yksisuuntaisesta läpinäkyvyydestä. Eläinoikeusjärjestöjen, tutkijoiden ja kansalaisten kesken ei käydä jatkuvaa neuvottelua siitä, millaisia hyvinvointia koskevien vaatimusten pitäisi olla. Pikemminkin meille annetaan valmis sertifikaatti varustettuna väitteellä ”tämä on läpinäkyvyyttä”.
WelFurissa sekoittuu kaksi asiaa toisiinsa: avoimuus ja etiikka. Olemme tottuneet ajattelemaan, että kun voimme nähdä jotain, se tarkoittaa, ettei se ole enää ongelma.
Emme kuitenkaan näe jokaista tarhaa jatkuvasti. Näemme pääosin sertifikaatin, emme eläimiä. Meille ei anneta valvontakameran kuvaa miltään tietyltä turkistilalta. Tämä ei ole avoimuutta kuin hyvin suppeassa merkityksessä.
Jos asettaa riman riittävän alas, ei voi tehdä mielekkäitä erotteluja. Tilanne on sama kuin jos antaisi kaikille ajokortin riippumatta siitä, osaavatko he ajaa vai eivät. Jos, kuten alan oma Turkistalous-lehti kirjoittaa, käytännössä kaikki suomalaiset tilat läpäisevät tarkastuksen, mitä väliä sertifikaatilla on? Lisäksi sertifikaattia ei voida valvoa demokraattisesti.
Sertifiointia politiikan sijaan?
On tärkeää myös pitää mielessä, että sertifiointi on teollisuuden tapa välttää politiikkaa. He vastustavat kaikkia lainsäädännöllisiä eläinten hyvinvoinnin parannuksia. He haluavat pitää hallinnan itsellään, eli demokratian ulkopuolella. Usein turkisala muistuttaa olevansa ”laillinen elinkeino” . Tämä väite viittaa heidän itsemääräämisoikeuteensa, siihen että kansalaisten on pidettävä alasta näppinsä irti. Sertifiointia tarjotaan vaihtoehtona lainsäädännölle.
Loppujen lopuksi voidaan ajatella, että vaikka teurastamoissa olisi lasiseinät, eläimet siellä kuolisivat silti. Vaikka jonkinlainen läpinäkyvyys saataisiin, ei pidä ajatella, että se takaa eläinten hyvinvoinnin. Hyvinvointi ei perustu näkemiseen, vaan pikemminkin siihen, mitä eläimet kokevat.
Olenkin usein vastannut alan ”laillinen elinkeino” -väitteeseen yksinkertaisesti: muutetaan sitten lakia. Voimme itse päättää, haluammeko uskoa, mitä meille näytetään. WelFurin kohdalla epäilykseen on paljon hyviä syitä.
Kirjoituksessa on hyödynnetty Sami Torssosen väitöskirjaa ” Transparency as Ideology. Fetishism and Why Individuals Supposedly See Well”. Turun Yliopisto 2019.
Kuvat: Laura Uotila.
Tilaa Animalia-lehti
Juttu on julkaistu alun perin Animalia-lehden numerossa 3/2019. Haluatko lehden kotiisi? Voit tilata sen liittymällä Animalian jäseneksi tätä kautta (linkki aukeaa uuteen välilehteen).
