Meitä määrittää ihmiskuntana se, miten kohtelemme eläimiä





Animalia
Laura Sippola
musiikin tohtori ja laulaja-lauluntekijä

Minua häiritsee aina kun joku huutelee eläinsuojelun olevan viherkaupunkilaisten tietämättömyyttä. Kommentin perimmäinen tarkoitus on leimata eläinten oloja parantavat vaatimukset tietämättömiksi ja idealistisiksi pyrkimyksiksi. ”Tosi tietämys” elää maaseudulla.

Olen maaseudulta kotoisin. Lapsuuteni ensimmäisinä vuosina meillä oli kanala. Toki se oli kaikkea muuta kuin nykystandardien mukainen halli koneistettuine valoineen ja lämpölaitteineen. Kanat juoksentelivat pihassa parin jolkottelevan lampaan jaloissa. Aivan kuin niissä mainoksissa, jollaisia eläintalouden lobbarit edelleen syytävät ihmisten mielikuviin.

1980-luvulla vanhempani keskittivät maanviljelykseen. Sen rinnalle isäni perusti kettutarhan. Tarha tarkoitti pitkää katettua häkkijonoa, jossa asusti sinikettuja, supikoiria ja muutama hopeakettu. Muistan hyvin kettutarhan hajun. Muistan kun talvipakkasilla kuljetimme tarhalle kiehuvaa vettä sulattaaksemme jäätyneet vesikupit. Muistan sentimentaalisen isäni laulaneen jouluaattona ruokinnan päätteeksi ketuille Jouluyö, juhlayö. Kuulin isäni vihaiset puhelinsoitot Kauhavan lentosotakoululle, kun ylilennot saivat ketut syömään poikasiaan.

Näin omin silmin, kuinka kettu kaasutetaan hengiltä apulantasäkissä lavadieselin pakoputken päässä. Näin miten sähköpuikko tungetaan sen suusta ja peräaukosta. Näin nahkurin työssään ja kuolleiden kasat hallin nurkassa. Pidin myös lemmikkikettua kuin koiranpentua. Kuinka helposti yhdestä tulee maskotti ja toisesta teollisuudenalan myyntikappale. Isäni piti tarhaa vajaan kymmenen vuotta. Sitten tuli eteen tienristeys, kun piti joko laajentaa tai keskittyä maanviljelyyn. Isäni valitsi jälkimmäisen.

Totta kai eläinkasvattajan tulee tuntea työnsä, hänhän on ammattinsa asiantuntija. Eläinsuojelussa on kuitenkin kyse ennen kaikkea tietämyksestä sen suhteen, mitä uusin tutkimus eläimistä kertoo. Tämä ei ole tietoa, jonka saavuttaakseen pitäisi harjoittaa eläinkasvattajan ammattia.

Meitä määrittää ihmiskuntana hyvin pitkälle se, miten kohtelemme eläimiä. On keskiaikaista ajatella, että ihminen olisi jonkin kuvitteellisen pyramidin huipulla. On lukuisia eläimiä, joiden kyvyt ylittävät reippaasti ihmisen kyvyt. Kastroidessamme porsaita kastroimme samalla itsemme. Emme saa antaa tämän tapahtua. Jokaiselle elävälle on suotava itseisarvo.

Laura Sippolalla on kissa sylissään.
Vieraileva kolumnisti Laura Sippola. Kuva: Jani Laukkanen





Julkaistu: syyskuu 1, 2018