Muutos eläinsuhteessamme on mahdollinen

Eveliina Piispanen

Erojen etsiminen ihmisen ja eläimen välillä on juurtunut syvästi tähän aikaan, jossa tuotantoeläinten puolustaminen sekä ajatus lihansyönnin välttämättömyydestä on pinnalla. Tätä erontekoa pidetään jopa länsimaisen ajattelun pakkomielteenä, vaikka sitä vastaan on argumentoitu jo keskiajan lopusta.

Ihminen on halunnut olla pitkään erityinen ja ennen kaikkea täydellisempi ja korkeammalla kuin eläimet. Jo kaava evoluutioteoriasta tai puhekieli ihmisten lemmikeistä osoittaa, kuinka yleistä spesismi, eli lajisorto on.

Kärsimystä ja empatiaa

Kuva eri eläinlajien kognitiivisesta kyvyttömyydestä on rakentunut länsimaiseen kulttuuriin jo varhain. Filosofi René Descartes (1596-1650) kertoi eläimien olevan tyhmiä, koska heillä ei ole sielua. Heillä ei ole myöskään järkeä eikä kykyä puhua. Descartes kuvaili eläimiä kehoiksi, jotka ovat täysin mekaanisia. Hän kutsuikin eläimiä eläinkoneiksi.

Eläinten oikeuksien puolustaminen ei ole kuitenkaan mikään uusi asia, sillä samoina vuosina Descartesin kanssa elänyt Michel de Montaigne (1533-1592) taas kaihtoi kärsimystä ja julmuutta. Hänen mielestään eläimiä kohtaan tunnettava empatia oli tärkeää. Montaigne kritisoi ihmisten ja eläinten hierarkkista erottelua sanoen, että hän on valmis hylkäämään kuvitelman ihmisen kuninkuudesta, jonka perusteella ihmisille olisi annettu oikeus hallita eläimiä. Montaignen esittämän kritiikin jälkeen sitä on toistanut myös muut filosofit, ja sen perusta on saanut lisää painoa päällensä aina tähän päivään asti.

Mutta niin myös spesismi on jatkunut edelleen, ja Descartesin ajattelu nousee yhä 2020-luvulla. Monista ajatus, että tuotantoeläimet ovat ymmärtäviä, tuntevia ja ajattelevia yksilöitä, on vähintäänkin epäilyttävä.

Luokittelu voi lyödä pysyviä leimoja

Sen lisäksi, että spesismiä tapahtuu ihmisten ja eläinten välillä, syrjintää ja vähättelyä tapahtuu myös eläinryhmien ja -lajienkin sisällä. Hevosista puhuttaessa helppo esimerkki voisi olla tammojen yleistäminen “sikailevien” ja “pelleilevien” rooliin. Tammojen esittäminen vaikeina ja itsepäisinä luonteina näkyy jo lastenkirjoissa, joista tämä väite löytyy useaan kertaan. Ruunat tai orit kuvaillaan taas lempeinä, kiltteinä ja helpompina – ainoastaan sukupuolensa vuoksi.

Vaikka uskomus tammojen vaikeudesta onkin nähty pitkään faktana, jollaisena se on myös juurtunut nykyiseen hevoskulttuuriin, se on todistettu virheelliseksi.

“Vain” tunteita

Skeptinen asenne eläinten kognitiivisia kykyjä ja yksilöllisiä piirteitä kohtaan ei elä ainoastaan maallikoiden keskuudessa, vaan näitä asioita pohditaan ja epäillään aika ajoin myös tieteen teon keskellä. Ajatusmalli eläimestä, joka olisi “vain” eläin, ei ole ainoastaan ajatus tai mielipide, vaan esimerkiksi koe-eläimillä testaamisen ja tuotantoeläimien käyttämisen elinehto. Uskomuksena nähtävä ajatus mahdollistaa eläinten ennennäkemättömän ja laajamittaisen käytön sekä hyödyntämisen, joista hyödyn saavat vain ihmiset.

Tutkimustulokset tuotantoeläinten kärsimyskyvystä eivät hyödytä tuotantoeläinteollisuutta, joten tällaisia tutkimustuloksia ei haluttaisi nostaa myöskään esille. Tästä johtuen eläinten kognition määrä, moninaisuus ja yksilöllisyys jäävät usein huomaamatta. Sen sijaan, että keskityttäisiin asioiden tietynlaiseen piilottamiseen, olisi tärkeää huomioida ja katsoa esimerkiksi kuinka paljon häkellyttäviä lajeja, joista ei välttämättä ole tutkimustietoa lainkaan, elää ihmisen rinnalla.

Erojen etsimisen sijaan voitaisiin hyväksyä se, ettei ihminen ole ainoa, joka hyötyy uusista ajattelutavoista ja taas niiden aikaan saamasta muutoksesta. Muutettavia ja parannettavia asioita löytyy aina. Kun ne löydetään ja otetaan esille, muutos on mahdollista.

Kuva: Unsplash / Jason Leung

Kerro kaverillesi:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn
Share on whatsapp
WhatsApp
Share on email
Email
Share on telegram
Telegram
Jaa artikkeli

Lisää aiheesta: