Nauta kaipaa seuraa, lepoa ja laidunnusta





Laura Uotila
eläinsuojeluasiantuntija
laura.uotila@animalia.fi


Ihmisen ja naudan polut ovat kulkeneet rinnakkain nykyarvion mukaan noin 10 000 vuotta. Nykyinen nauta on ulkoisesti kaukana esi-isästään, mutta samat luontaiset käyttäytymistarpeet ovat yhä tallella.

Naudan esi-isä eli alkuhärkä eli laajoilla alueilla Euroopassa, Aasiassa ja osin Afrikassa. Se oli nykyisiä nautoja suurempi eläin, jonka viimeiset yksilöt kuolivat todennäköisesti 1600-luvun alussa. Alkuhärkä jätti kuitenkin jälkeensä joukon erilaisia kesytettyjä nautoja, jotka ovat kehittyneet maapallon eri osissa hyvinkin eri suuntiin. Länsimaissa naudat ovat pääosin pitkälle jalostettuja ja tehokkaasti tuottavia tuotantoeläimiä, kun taas Aasiassa ja Afrikassa elää yhä rotuja, jotka ovat sopeutuneet ääriolosuhteisiin sekä niukkaan ravintoon ja hoitoon.

Jokaisen tuotantoeläimenäkin elävän naudan sisällä asuu edelleen alkuhärkä, jolla on jäljellä vahvat luontaiset käyttäytymistarpeet, kuten tarve sosiaalisuuteen, kehonhoitoon, ravinnonhankintaan laiduntamalla sekä ympäristön tarkkailuun ja tutkimiseen. Jos nykynaudat saavat elää luonnontilaisissa oloissa, muodostavat ne sukulaisten kesken ryhmiä, joiden ytimessä ovat lehmät vasikoineen. Ryhmät ovat sosiaalisesti hyvin pysyviä, eikä niihin oteta uusia jäseniä helposti. Sonnivasikat lähtevät laumoista sukukypsyyden saavutettuaan ja viettävät aikaansa löyhissä poikaporukoissa, lehmien kiima-aikoja lukuun ottamatta.


Tutkimusten mukaan vasikasta asti yhdessä kasvaneet lehmät viettävät paljon aikaa yhdessä myös aikuisina.

Nautojen laumassa vallitsee sosiaalinen arvojärjestys, johon vaikuttavat muun muassa naudan koko, ikä ja luonne. Yksilön sosiaalinen asema laumassa on varsin pysyvä, ja vakaan sosiaalisen rakenteen avulla naudat pystyvät välttämään turhaa energiaa kuluttavia välienselvittelyjä. Laumaan syntyvät vasikat seuraavat tiiviisti emoaan ja ne vieroitetaan vasta, kun emo synnyttää seuraavan vasikkansa.

Samanaikaisuus tärkeää

Eläinsuojelukeskus Tuulispäässä elää kolme nautaa: ayrshirerotuiset Jennifer ja Late sekä kyyttö Nunnu. Jennifer on joukon vanhin ja Late nuorin. Late on tullut Tuulispäähän seitsemän viikon iässä tavanomaiselta tuotantotilalta. Tuulispäässä naudat saavat käyskennellä vapaasti ja niiden luontaiset käyttäytymistarpeet ilmenevät selkeästi.

”Jenniferistä on tullut itsevarma ja se on selkeästi joukon pomo. Late oli tullessaan hyvin kömpelö, koska pienessä karsinassa se ei ollut pystynyt kehittämään motoriikkaansa. Motoriset taidot kehittyivät kuitenkin täällä nopeasti. Latesta on tullut myös itsevarma ja päättäväinen. Nunnu taas on joukon hännillä. Nunnu oli hyvin yksinäinen ennen Jenniferin tuloa ja se ei halua edelleenkään jäädä missään nimessä yksin”, kertoo Tuulispään perustaja Piia Anttonen. ”Naudoillamme on paljon tilaa toteuttaa omaa arvojärjestystään, mikä on tärkeää”.

Naudat käyttäytyvät laumoissa varsin samanaikaisesti – ne esimerkiksi syövät ja lepäävät mieluiten samaan aikaan. Naudat hankkivat ruokansa laiduntamalla, joten rehupöydältä tarjottu rehu ei tyydytä nautojen luontaisia käyttäytymistarpeita kuten laitumella vaeltaminen ja ruohon nyhtäminen tekisi.

Tuulispään asukas Late. Kuva: Annika Lepp.
Kuva: Annika Lepp

Laiduntamisen lisäksi naudoilla on suuri tarve levätä, sillä ne sulattavat ruokansa eli märehtivät makuulla ollessaan. Lähes puolet vuorokaudesta naudoilla kuluukin levätessä. Vaikka nauta pyrkii lepäämään suuren osan vuorokaudesta, nukkuvat aikuiset naudat vain noin neljä tuntia, 5-15 minuutin jaksoissa pitkin vuorokautta.

Pieni unen määrä on tyypillistä saaliseläinlajeille. Naudatkin tarkkailevat jatkuvasti ympäristöään vaarojen varalta. Nauta näkee tarkasti vain kapean osan suoraan näkökenttänsä edessä. Sen sijaan sillä on laaja näkökenttä molemmille sivuille, mikä auttaa ympäristön tarkkailussa ja mahdollisen vaaran havaitsemisessa. Nautojen kuuloaisti on huomattavasti tarkempi kuin ihmisellä – erityisesti korkeita ääniä ne kuulevat meitä tarkemmin. Siksi meluisat olosuhteet navetoissa aiheuttavat ylimääräistä stressiä lehmille.

Parhaat kaverit pitävät yhtä

Naudat muodostavat kiinteitä ystävyyssuhteita myös tuotanto-olosuhteissa. Tutkimusten mukaan vasikasta asti yhdessä kasvaneet lehmät viettävät paljon aikaa yhdessä myös aikuisina. Kiinteät sosiaaliset suhteet muodostetaan usein ennen 14 viikon ikää. Näiden varhaisessa vaiheessa saatujen ystävien välillä on myös aikuisena vähemmän aggressiivisuutta kuin myöhemmässä iässä tutustuneiden nautojen, ja stressaavassa tilanteessa pitkäaikaisen kaverin läsnäolo rauhoittaa parhaiten.

Anttosen mukaan myös Tuulispään naudat ylläpitävät sosiaalisia suhteita hoitamalla toisiaan, ääntelemällä, puskemalla, leikkimällä ja pitämällä toiset näköpiirissä. ”Kaikki asiat tehdään yleensä yhdessä, esimerkiksi lähdetään kauemmas metsään yhdessä, mennään syömään yhdessä ja levätään yhdessä.”

”Naudat saavat kulkea meillä oman mielensä mukaan. Ne asuvat pihatossa, joten ne voivat itse päättää ovatko sisällä vai ulkona. Ne pystyvät kävelemään, juoksemaan, hyppimään ja loikkimaan milloin mieli tekee. Samoin ne pystyvät hoitamaan toisiansa, valitsemaan makuupaikkansa – onko se jonkun vieressä, auringossa, varjossa vai tuulessa”, Anttonen kuvailee.

Leikkisät lehmät

Vasikoille leikkiminen on tärkeää: ne puskevat ja ajavat toisiaan takaa. Leikkiessään vasikat oppivat sosiaalisen käyttäytymisen sääntöjä ja kehittävät myös motoriikkaansa. Jos leikki on lapsen työtä, on se sitä samaa myös vasikoille ja muille eläinten poikasille. Valitettavasti tuotantotilojen ahtaat karsinat eivät useinkaan anna siihen mahdollisuutta. Vasikan tulee myös kokea ympäristö turvalliseksi, jotta se uskaltaa leikkiä. Esimerkiksi navettojen liukkaat lattiat rajoittavat vasikoiden leikkimistä.

Jos leikkiminen estyy, voi eläimestä tulla stressiherkkä, mikä voi myöhemmin näkyä esimerkiksi aggressiivisuutena tai arkuutena. Leikin määrää voi pitää mahdollisesti myös eläimen hyvinvoinnin mittarina. Eivätkä aikuisetkaan naudat unohda leikkimisen taitoa: kun keväällä navetan ovet avataan ja laidunkausi alkaa, kirmaavat lehmät laitumelle häntä kaarella ja intoutuvat puskemisleikkeihin.

”Minulle tuli yllätyksenä se, miten liikkuvaisia naudat ovat. Tiesin myös, että naudat ovat uteliaita, mutta se yhdistettynä pelottomuuteen on välillä hieman hankalaa!”, Anttonen naurahtaa.

”Naudat myös jyräävät. Jos ne päättävät jostakin mennä ja niille siihen pieni mahdollisuus avautuu, niin nehän menevät. Siellä ei paljoa pieni ihminen välissä sano mitään. Mutta uskon, että ihmisen ja naudan välistä kommunikointia voi kehittää. Nyt olemme jo harjoitelleet paineen väistämistä, eli jos joku kyljestä kevyesti painaa, niin nauta siirtyy sivuun. Yllätys oli myös se, miten niitä ei häiritse läheisyys. Hevosella on niin selkeä oma tila, mutta lehmiltä sitä ei löydy ollenkaan tai jos löytyy, niin se on enemmänkin ehkä yksilöominaisuus, joka perustuu kokemuksiin.”






Julkaistu: maaliskuu 1, 2016