Tuotanto-oloissa lehmät elävät joko parsinavetoissa tai pihatoissa. Suomessa lypsylehmistä noin 50 prosenttia elää kytkettyinä kiinni parsiinsa keskimäärin 4–5 vuotta, jonka jälkeen lehmä yleensä teurastetaan.
Parsinavetta rajoittaa voimakkaasti lehmän luonnollista tarvetta – liikkumista
Parren mitoitus ja kytkyjärjestelmä vaikuttavat oleellisesti eläimen mahdollisuuksiin mennä makuulle, nousta ylös ja ylettyä ravintoon sekä ihon, jalkojen ja utareiden terveyteen.
Liikkumisen lisäksi parsinavetta estää muita lajinmukaisia ja sisäsyntyisiä tarpeita, kuten kehonhoitoa ja sosiaalista laumakäyttäytymistä. Toimettomuus aiheuttaa parteen kytketyille lehmille turhautumista, joka oireilee stereotyyppisenä käyttäytymisenä, kuten esimerkiksi kaavamaisena kielenpyöritysliikkeenä. Kielenpyöritys voi olla myös oire siitä, etteivät lehmät saa riittävästi karkeaa korsirehua märehdittäväkseen.
Parsi ei saa olla liian kapea eikä leveä
Partta voidaan kuvata lehmän ”sänkynä”. Parsinavetassa parren leveyden tulee vähintään olla 120 senttimetriä. Parren pituudeksi suositellaan 170 senttimetriä, mutta se voi olla pienimmillään 150 senttiä. Jalostuksen ja rotujen vaihtamisen myötä suomalaisten lehmien koko on kasvanut, eivätkä parret muunnu riittävästi erikokoisille lehmille.
Jos lehmällä ei ole parressa tarpeeksi tilaa laskeutua makuulle tai nousta ylös, se pyrkii asettautumaan vinoon tai vaihtoehtoisesti seisomaan tai makaamaan liian pitkään. Pitkittyneet seisonta- ja makuuajat lisäävät iho- ja jalkavaurioiden riskiä. Liian lyhyessä parressa lehmä seisoo tai makaa usein vain osittain, jolloin sen takajalat voivat olla esimerkiksi lannan keräävässä kourussa. Tämä aiheuttaa pahimmillaan sorkka- ja utaretulehduksia.
Toisaalta lehmän pelätään likaantuvan, jos parsi on liian pitkä. Tällöin lehmä voi päästä ulostamaan parteen, minkä johdosta tulehdustilojen syntyminen on vaarana.
Kiinnitysketju ei saa olla liian pitkä eikä liian lyhyt
Lehmä on kytketty kiinni parteensa kytkyillä, jotka vaikuttavat paljon liikkumiseen. Kytkytlaitteet saattavat hangata ja aiheuttaa ihovaurioita. Varsinkin paljon metalliputkea sisältävät kytkyttyypit, esimerkkinä niska- ja lapatukiparsi, voivat aiheuttaa herkästi nestepatteja. Länkikytkyet taas rajoittavat merkittävästi lehmän liikkeitä ja estävät syvän unen.
Eläin voi myös olla kaulapannastaan kiinnitettynä ketjulla niskapuomiin. Jos ketju on liian lyhyt, lehmä ei pysty lepuuttamaan päätään tai puhdistamaan itseään. Ketju ei kuitenkaan saa olla liian pitkä, jotta eläin ei sotkeudu siihen.
Länkiparressa lehmä on kytkettynä kaulasta kahden raudan väliin, ja raudat ovat kiinnitetty ketjulla lattiaan. Tämä kytkyttyyppi rajoittaa liikaa eläimen liikkeitä ja vaikeuttaa merkittävästi kehonhoitoa. Oikealla Veli-Risto Cajanderin ottama kuva länkiparsissa olevista lehmistä vuodelta 1992. Vasemmalla Oikeutta eläimille -järjestön vuonna 2014 ottama kuva. Kuvien välissä on aikaa yli 20 vuotta. On kuitenkin tiedossa, että länkikytkyet ovat lehmien hyvinvoinnin kannalta huono vaihtoehto.
Laiduntaminen ja laumakäyttäytyminen
Parsinavetoissa lehmien ulkoilutus on pakollista 60 päivänä kesäkautena eläinsuojelusäädöksen mukaan. Pihattonavetoissa ulkoilutus ei ole pakollista. Parhaimmillaan jaloittelu tapahtuu laidunmaalla, mutta laidunnuksen voi myös korvata jaloittelutarhalla. Lehmä olisi kuitenkin valmis ulkoilemaan säännöllisesti läpi vuoden, myös yöaikaan. Elokuussa 2018 hallitus linjasi, ettei se esitä parsinavetoiden kieltoa uuteen lakiin eläinten hyvinvoinnista. Parsissa elävien nautojen jaloittelua kuitenkin lisättäisiin 90 päivään vuodessa.
Lehmä liikkuu laitumella noin neljä kilometriä vuorokaudessa, joten sen fyysinen kunto paranee. Laidun on pehmeä ja joustava alusta, joten se sopii hyvin lehmän sorkkarakenteelle.
Laitumella lehmä voi syödä ja levätä yhtä aikaa muiden kanssa. Lehmä tarvitsee myös syvää unta, jonka aikana sen täytyy pystyä makaamaan pää kylkeä vasten. Avara tila ja laumakäyttäytymisen toteutuminen ehkäisevät lisäksi stressiä.
Lähteet (muualla verkossa)
Eläintieto.fi: Parsinavetat jäämässä historiaan riippumatta siitä, kielletäänkö ne lailla.
Kansallinen eläinten terveydenhuolto ETU: Kansalliset ohjeet nautojen hyvinvointiin (pdf).
Peräkylä, Heini. 2011. Parsinavetta paremmaksi (pdf).
Lappalainen, Elina. 2012. Syötäväksi kasvatetut. Otavan Kirjapaino Oy.
